Nyheter 2022

Regional information

Nyheter 2022

Tenojoen muuta kuin lohenkalastusta koskevat kalastusmääräykset hyväksytty

Tenojoen muuta kuin lohenkalastusta koskevat kalastusmääräykset on hyväksytty. Lohenkalastuskieltoa edellyttävässä hankalassa tilanteessa muiden kalalajien pyyntimahdollisuuksia sallitaan hieman lievemmillä määräyksillä kuin viime vuonna.

Matkailijoille tarkoitetulla harjusluvalla voi kalastaa rannalta yleisemmin käytössä olevalla kuutosluokan yhden käden perhovavalla kevyillä perhokalastusvälineillä. Matkailulupia on tarjolla kesäkuun 15. päivästä heinäkuun loppuun. Paikkakuntalaisille tarkoitetuilla kalastusluvilla muita kaloja kuin lohta voi kalastaa vavalla myös veneestä. Kaikki vapakalastus on kiellettyä yöaikaan, mikä tarkoittaa kesä-heinäkuussa 23.00-8.00 välistä aikaa ja elokuussa 19.00-8.00 välistä aikaa. Vapakalastusta on lisäksi rajoitettu aiempien vuosien tavoin jokisuiden läheisyydessä sekä Tenon Ylä- ja Alakönkäiden alueille perustetuilla rauhoitusalueilla lohen sivusaaliin välttämiseksi. 

Muiden lajien kuin lohen verkkopyynnissä voi käyttää hieman suurempisilmäistä verkkoa ja muun kalan verkkokalastusalue laajenee elokuussa. Merkittävää on myös se, että taimenta voi kalastaa muiden lajien kuin lohen kalastusta koskevilla määräyksillä.   

Lue lisää

Tenojoen muuta kuin lohenkalastusta koskevat kalastusmääräykset hyväksytty (Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 5.5.2022)