Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Sinilevät runsastuneet hieman Pirkanmaan vesistöissä (Pirkanmaa)

Viikolla 26 Pirkanmaalla havaittiin vähän sinilevää kolmella seurantapaikalla, Pyhäjärvellä Lempäälän Mäyriänrannassa, Vesilahdella kirkonkylän havaintopisteessä ja Pyhäjärven Lehtiniemessä Nokialla. Virallisten leväseurantapaikkojen lisäksi järviwikiin oli kirjattu sinilevähavainto kahdessa kohteessa Kulovedellä.

Järviwikin leväbarometrista näkee, että sinilevähavaintoja on Pirkanmaalla vähemmän kuin edellisinä kesinä samaan aikaan.  Barometri kuvaa sinilevätilannetta suhteessa aiempiin vuosiin. Se lasketaan joka viikko valtakunnallisen leväseurannan kiinteiden havaintopaikkojen havaintojen perusteella. Alueelliset leväbarometrit löytyvät ELY-keskusten levätilanne-sivuilta. Edellisten vuosien leväbarometrejä voi tarkastella Leväarkistossa.

Sinilevät ovat tärkeä osa vesistöjen pieneliöstöä

Sisävesistä on löydetty noin kymmenen sinileväsukua ja useat niiden lajeista voivat muodostaa myrkyllisiä kantoja. Uusimpien tutkimusten mukaan melko vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa olla myrkyllinen, jonka vuoksi sinileväpitoisessa vedessä uimista sekä veden käyttöä talous- ja löylyvetenä tulisi välttää.

Mikroskooppisen pienet sinilevät eli syanobakteerit tuottavat kasvien tavoin happea yhteyttämällä. Sinilevät kuuluvat vesistöjen peruseliöstöön. Ne voivat elää sekä yksittäisinä soluina että yhdyskuntina.

Runsastuessaan sinileväyhdyskunnat voivat muodostaa veden pinnalle levälauttoja, joita kutsutaan leväkukinnaksi. Koska sinilevät viihtyvät erityisesti lämpimissä ja ravinteikkaissa oloissa, vesien rehevöityminen lisää leväkukintojen esiintymistä. Sinileviä esiintyy kuitenkin myös vähäravinteisissa vesissä.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus:

  • ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367 anu.peltonen(at)ely-keskus.fi
  • erikoistutkija Ämer Bilaletdin, puh. 0295 036 320 emir.bilaletdin(at)ely-keskus.fi

Järviwiki:

 


Regional information