Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Sinilevät lisääntyneet huomattavasti Lounais-Suomen merialueilla (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Kuluneen viikon lämpimät säät ovat lisänneet sinilevien määrää Lounais-Suomessa. Sisävesillä sinilevää on havaittu yhteensä neljällä vakiohavaintopaikalla. Ulvilan Joutsijärvellä Ottaluodolla, Köyliönjärvellä Yttilän Otassa sekä Kemiönsaarella Dragsfjärdenin järvellä on havaittu hieman levää. Lisäksi Kaarinassa Littoistenjärven vakiohavaintopaikalla on havaittu erittäin runsaasti levää. Vakioseurannan ulkopuolelta sinilevää on havaittu runsaasti Kakskerranjärvellä Brinkhallin uimarannalla.

Merialueilla sinilevä on lisääntynyt huomattavasti. Saaristomerellä sinilevää on havaittu hieman yhteensä yhdeksällä vakiohavaintopaikalla: Utössä, Seilissä, Seilin intensiiviasemalla, Kemiönsaarella Genbölen uimarannalla ja Hertsbölevikenillä, Kuusistonsalmen Hovirinnan uimarannalla, Brändön intensiiviasemalla sekä Kustavin Ströömissä ja Lypyrtissä. Lisäksi runsaasti levää on kolmella havaittu vakiohavaintopaikalla: Merimaskun Kirkonsalmessa, Paimionlahdella Harvaluodon uimarannalla sekä Aspössä. Vakioseurannan ulkopuolisia levähavaintoja on myös tehty useita koko Saaristomeren alueelta. Vakiohavaintopaikkojen sekä seurannan ulkopuolisten havaintojen perusteella voidaankin todeta, että sinilevää esiintyy nyt laajalti Saaristomeren eri osissa.

Selkämeren vakiohavaintopaikoista sinilevää on havaittu ainoastaan Rauman Otanlahden vakiohavaintopaikalla hieman. Lisäksi Rauman Rihtniemen edustalla avomerelle päin sekä Uudenkaupungin edustalla Vähä- ja Iso-Vehasen välisessä salmessa on havaittu runsaasti levää. Toisin kuin edellisviikon levätiedotteessa todettiin, Uudenkaupungin Santtion uimarannalla sinilevää ei sen sijaan ole havaittu lainkaan kuluneena kesänä. Edellisessä tiedotteessa mainittu runsas leväesiintymä koski rihmalevää.

Kuluneen viikon korkeat lämpötilat ovat lisänneet sinilevien määrää Lounais-Suomessa. Erityisesti Saaristomerellä levää esiintyy monin paikoin. Esiintymät ovat kuitenkin tyypillisesti paikallisia ja levätilanne saattaa muuttua nopeastikin, jos tuuli ja sade sekoittavat vettä. Veteen sekoittuneesta sinilevästä voi saada varmuuden ottamalla vettä läpinäkyvään astiaan. Jos vedessä esiintyy pieniä vihertäviä hiukkasia, jotka noin tunnin seisottamisen jälkeen ovat kohonneet pinnalle, on kyseessä todennäköisesti sinilevä. Silminnähden leväisessä vedessä uimista tulee välttää, eikä sitä tulisi käyttää esimerkiksi pesu- tai löylyvetenä. Lapsia ja kotieläimiä ei saa päästää leväiseen veteen.

Levätilannetta voi seurata Suomen Ympäristökeskuksen ylläpitämästä Järvi&Meriwiki -palvelusta, johon kirjataan leväseurannan havainnot. Palveluun voi myös tallentaa omia havaintojaan. Levätilanteen seuraaminen on mahdollista myös älypuhelimiin ladattavalla Levävahti-sovelluksella. Lounais-Suomessa tehdyistä sinilevähavainnoista voi ilmoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskukseen (puh. 0295 022 530).

Lisätietoja:                                                                                                                                                                                               

Maria Hughes, harjoittelija                                 0295 022 530

Sanna Kipinä-Salokannel, ylitarkastaja             0295 022 879

 


Regional information