Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Sinilevää havaittu muutamalla Hämeen leväseurantapaikalla (Hämeen ELY-keskus)

Kuluvalla viikolla Hämeessä on havaittu sinilevää viidellä valtakunnallisella seurantapaikalla. Levää oli runsaasti Vesijärven molemmilla seurantapaikoilla. Ne sijaitsevat Lahdessa Mukkulassa ja Asikkalassa Kalmarin uimarannalla. Myös Orimattilan Mallusjärvellä sinilevää oli runsaasti. Vanajavedellä Hattulassa ja Lopen Loppijärvellä havaittiin vähän sinilevää.

Lisäksi Ely-keskukseen on tällä viikolla ilmoitettu sinilevähavainnoista eräillä leväseurannan ulkopuolisilla järvillä. Orimattilan Kylänjärvellä havaittiin alkuviikolla runsas esiintymä.

Vanheneva sinilevä voi nousta tyynellä säällä pintaan

Loppukesällä sinilevät alkavat vanheta, minkä seurauksena niiden kyky pysytellä veden pinnan alapuolella heikkenee ja lakkaa lopulta kokonaan. Tämän seurauksena vanhenevaa sinilevää voi kohota pintaan tyynellä tai heikkotuulisella säällä. Pienikin tuulenvire voi kerätä pinnalle noussutta sinilevää tuulen alapuolisille rannoille. Levää voi näkyä rannalla runsaasti, jos sitä on kerääntynyt laajalta vesialueelta yhteen kohtaan. Vanhaa sinilevää voi tyynellä säällä nousta pinnalle myös karuilla, hyväkuntoisilla järvillä. Tuulisella säällä sinilevät sekoittuvat vesimassaan eivätkä kohoa pinnalle. Tällöin niitä ei ole helppo havaita paljain silmin. Sinilevätilanne voi vaihdella suuresti saman järven eri osissa. Tilanne voi muuttua nopeasti sääolosuhteiden vaikutuksesta.

Runsaisiin sinileväesiintymiin tulee suhtautua varauksella

Sinilevän mahdollinen myrkyllisyys voidaan varmentaa vain laboratoriotesteillä. Sinileväesiintymiin tuleekin suhtautua varauksella. Jos vedessä on runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, kastelu- tai talousvetenä. Runsaan esiintymän aikana tulisi myös välttää vedessä uimista ja pitää lapset sekä kotieläimet pois rantavedestä.

Lisätietoja

Hydrobiologi Petri Horppila, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 182

Tiedotus

Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Hämeen alueen levätilanne
Valtakunnallinen levätilanne
Miten tunnistan sinilevän


Regional information