Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Perinteinen leväseuranta käyntiin Pirkanmaan järvillä (Pirkanmaa)

Valtakunnallinen sinileväseuranta käynnistyi tällä viikolla. Pirkanmaalla viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat levätilannetta viikoittain 39 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) tiedottaa Pirkanmaan levätilanteesta aina torstaisin.

Tänä kesänä on leväseurannassa mukana kaksi uutta paikkaa, Pälkäneellä Puutikkalan uimaranta ja Virroilla laivaranta. Virtain Vermasjärven leväseurantaa ei tehdä enää tänä vuonna. Leväseurannan ensimmäisellä viikolla levätilanne tarkastettiin Tampereen, Nokian, Valkeakosken, Sastamalan ja Ikaalisten havaintopaikoilla, joista ei löytynyt sinilevää.

Yleensä sinilevät alkavat lisääntyä juhannuksen jälkeen vesien lämmetessä. Sisävesissä tavattavat sinilevälajit voivat tuottaa myrkkyjä, ja sinileväesiintymiin on aina suhtauduttava mahdollisesti myrkyllisinä. Jos veden seassa näkyy pieniä määriä sinilevähippuja, siinä voi vielä uida. Pieniä lapsia ja lemmikkieläimiä ei kuitenkaan pidä päästää rantaan silloin, kun vedessä näkyy sinilevää, jotta he eivät niele leväpitoista vettä. Sinilevää sisältävää vettä ei myöskään pidä käyttää löylyvetenä saunassa, koska myrkyt voivat vaikuttaa voimakkaasti hengitysteihin joutuessaan. Sinilevämyrkyt eivät häviä vedestä keittämällä. Selvästi vihreäksi värjäytyneessä vedessä ei ole syytä uida.

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin myös suoraan havaintopaikalta älypuhelimen avulla. Järviwikille on kehitetty Havaintolähetti-niminen verkkosovellus, joka on optimoitu kosketusnäytölle. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus:

  • erikoistutkija Ämer Bilaletdin, puh. 0295 036 320 emir.bilaletdin(at)ely-keskus.fi

Järviwiki:


Regional information