Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Päällysteiden ylläpitotyöt 2017 (Itä-Suomi)

Pohjois-Savon ELY -keskus on suunnitellut käytettäväksi vuonna 2017 päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Itä-Suomessa noin 20 miljoona euroa. Lisäksi päällystetyn tieverkon korjausvelan vähentämiseen käytetään tänä vuonna noin 3 miljoona euroa.

Tämän hetkisen päällystysohjelman mukaan maanteitä päällystetään Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä noin 400 kilometrin matkalla. Lopulliseen päällystyspituuteen vaikuttaa kilpailutettavien urakoiden hintataso sekä raaka-aineiden (bitumin ja nestekaasun) hintakehitys.

Koko Itä-Suomessa päällystetyn tieverkon pituus on noin 8 500 kilometriä.

Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleen päällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Päällystystöiden yhteydessä tehdään muutamilla kohteilla myös pieniä tierakenteen parantamistoimenpiteitä. Lisäksi sorateiksi kunnostetaan noin 11 kilometriä huonokuntoisia ja vähäliikenteisiä maanteitä.

Itä-Suomen alueella on parhaillaan urakkakilpailussa kaksi päällystysurakkaa, joihin molempiin tarjoukset saadaan maaliskuun loppuun mennessä.

Merkittävimpiä kohteita tulevana kesänä

Pohjois-Savo:

  • Vt 5 Kuopio-Vuorela 11,2 km (molempien ajoratojen varsinaiset ajokaistat)
  • Mt 563 Eskelinkoski-Peltosalmi, 30,2 km

Pohjois-Karjala:

  • Vt 6 Onkamo-Honkavaara, 16,8 km
  • Kt 74 Litovaara-Onkimäki, 19,7 km
  • Mt 515 Romppala-Rahkee, 23,5 km

Vuoden 2017 alustavat päällystystyökohteet on esitetty alla olevassa kartassa

Muutokset ja lisäykset ovat vielä mahdollisia kartassa esitettyihin kohteisiin.

Lisätietoja:
Pohjois-Savon ELY-keskus
Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen
puh. 0295 026 766, kimmo.tiikkainen(at)ely-keskus.fi

 


Regional information