Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 29 400 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee - nyt 1 200 henkilöllä.  Viime vuoden maaliskuusta määrä ei käytännössä muuttunut (määrä väheni 2 henkilöllä), kun koko maassa työttömien määrä kasvoi 1,2 prosentilla.

Työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Varsinais-Suomessa 13,0 % eli sama kuin vuotta aiemmin. Osuus on 0,3 % pienempi verrattuna koko maan tilanteeseen. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa ja samalla osuus on maan ELY-keskusalueista neljänneksi pienin.

Työttömien määrä väheni vuoden takaisesta useimpien ELY-keskusten alueilla. Poikkeuksen muodostavat Pohjois-Karjala, Satakunta ja Pirkanmaa sekä erityisesti Pohjanmaa ja Uusimaa, joissa työttömyyden kasvu oli maan voimakkainta. Nuorten työttömyys puolestaan on kääntynyt laskuun Loimaan seudulla ja Turunmaalla.

Huhtikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja niin tapahtunee Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Huom! Työllisyyskatsaukseen on lisätty taulukko, josta löytyvät työttömien määrät eri ryhmissä (mm. nuoret ja pitkäaikaistyöttömät) kaikista Varsinais-Suomen kunnista.

Tarkempaa tietoa:

Työllisyyskatsaus (pdf)

Uusi Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus, nettiversio

  - monikäyttöinen nettiversio, jossa  kuviot kuten koko katsauskin ovat tallennettavissa

 

Lisätietoja:

analyytikko Juha Pusila (puh. 0295 022 772)

 


Regional information