Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Maakunnalliset ympäristöpalkinnot 2016 jaettu  (Pohjois-Karjala)

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) jakoi vuoden 2016 maakunnalliset ympäristöpalkinnot Joensuussa 14.6.2015. Palkinnon saivat Jouni Töyrylä Joensuusta, Lieksan kaupunki ja Erä-Eero Lieksasta.

Jouni Töyrylälle palkinto myönnettiin tunnustuksena pitkäaikaisesta ja aktiivisesta toiminnasta Joensuun  kaupunkiympäristön kehittämisessä sekä korjausrakentamisen edistämisessä. Töyrylä on toiminut pitkään Joensuun kaupunkikeskustayhdistys ry:n ns. "citybossina", virallisemmin toiminnanjohtajana. Hän on edistänyt Joensuun kaupunkikeskustan rakentumista ja ennen kaikkea sen muotoutumista viihtyisäksi, toimivaksi  ja  eläväksi kaupunkiympäristöksi. 

Töyrylä on ollut koko uransa ajan vahva rakennetun ympäristön ja korjausrakentamisen puolestapuhuja. Hänet tunnetaan myös  innostavana ja positiivisena korjausrakentamisen kouluttajana ja luennoitsijana.

Lieksan kaupungille palkinto myönnettiin tunnustuksena aktiivisesta ja tuloksellisesta työstä valtakunnallisessa Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -toiminnassa. HINKU -verkostoon kuuluva Lieksan kaupunki oli suurin päästövähentäjä Pohjois-Karjalan kunnista vuosina 2007 – 2013. Lieksan päästöt vähentyivät n. 27 %. Lieksan kaupunki on panostanut kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja veden säästöön, osallistunut aktiivisesti HINKU-toimintaan ja huomioinut HINKU-tavoitteen elinkeinojen kehittämisessä.
Palkinnon vastaanottivat kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Oravalahti-Pehkonen sekä Lieksan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Markku Vuorenmaa.

T:mi Erä-Eerolle (Eero Kortelainen) palkinto myönnettiin tunnustuksena kansainvälisen luontomatkailun ja metsätalouden yhdistämisestä. Erä-Eero on kansainvälinen luonnonvaraisten eläinten kuvaus- ja katseluyritys, joka tuo Pohjois-Karjalaa ja sen luontoa esille. Yritys on arvioitu jopa maailman parhaaksi ahman kuvaus- ja katsontapaikaksi. Erä-Eero on ollut aktiivisesti mukana Pohjois-Karjalan biosfäärialuetoiminnassa mm. luomassa ja hyödyntämässä kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja.

Pohjois-Karjalan ELY-keskus palkitsee vuosittain Maailman ympäristöpäivään liittyen Pohjois-Karjalan luonnon ja ympäristön hyväksi toimineen henkilön, yhteisön, yrityksen ja biosfäärialuetoimijan tunnustuksena ansiokkaasta työstä ympäristöasioiden edistämiseksi. Tärkeää on se, että palkittava toimii omaehtoisesti ja esimerkillisesti ympäristön hyväksi Pohjois-Karjalassa.

Palkintoja on jaettu 15 kertaa alkaen vuodesta 2002.

Palkintoina jaettiin kunniakirjojen lisäksi kontiolahtelaisen Kati Soikkelin lasimaalauksia.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Ari Niiranen, puh. 0295 026 166, ari.niiranen(at)ely-keskus.fi
Viestintäasiantuntija Juha Kokkonen, puh. 0295 026 169, juha.kokkonen(at)ely-keskus.fi


Regional information