Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman alueelliset ja paikalliset nuorisotyöhankeavustukset 2013 Itä-Suomessa (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Pohjois-Savon ELY-keskus on myöntänyt opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksia lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 alueellisiin ja paikallisiin hankkeisiin yhteensä 120 000 euroa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueille.

Hakemuksia tuli yhteensä 11 kappaletta. Haettu avustusmäärä hankkeissa oli yhteensä 456 004,5 euroa. Kehittämisavustusta myönnettiin kuudelle hankkeelle.

Tuetut hankkeet pohjautuvat hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012–2015 nuorisotyötä koskeviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Rahoitettujen hankkeiden sisällöt painottuvat yhteisöllisyyden tukemiseen koulunuorisotyön avulla, nuorten osallisuuteen, monialaisen yhteistyön kehittämiseen, nuorten vapaa-ajalla tapahtuvan toiminnan tukemiseen ja mediakasvatukseen.

Rahoitetut hankkeet:

  1. Iisalmen kaupunki – Linkki – Iisalmen koulunuoriso-ohjaajahanke, 30 000 euroa. Lisätietoja: Johtava nuoriso-ohjaaja Tarja Immonen puh. 040 545 4546.
  2. Joensuun Pelastakaa Lapset ry. – Nuoret ja virtuaalipelaamisen haitat, 4 000 euroa. Lisätietoja: Projektityöntekijä Visa Vornanen puh. 044 566 1466.
  3. Kuopion kaupunki – Osallisuuspolulla Kuopiossa, 29 000 euroa. Lisätietoja: Suunnittelija Sani Kuosmanen puh. 044 718 2684.
  4. Mikkelin ammattikorkeakoulu – KIRJAVAA – kirjastojen ja nuorisotyön monialaisen yhteistyön kehittäminen, 15 000 euroa. Lisätietoja: Koulutusjohtaja Anu Haapala puh. 050 312 5123.
  5. Pieksämäen kaupunki – Yhdessä tekien ja yhteisöllisyyttä kehittäen – koulunuorisotyön jatkohanke Pieksämäellä, 29 000 euroa. Lisätietoja: Nuorisosihteeri Seija Laitinen puh. 044 088 2470.
  6. Suomen Punainen Risti, Savo-Karjalan piiri ry – SPR Savo-Karjalan piirin kouluyhteistyön ja nuorten ystävätoiminnan kehittämishanke, 13 000 euroa. Lisätietoja: Nuorisotyön suunnittelija Piia Jounila puh. 040 737 2179.

Lisätietoja

Anna Kapanen, vs. nuoriso- ja liikuntatoimen suunnittelija, puh 0295 026 582, anna.kapanen(at)ely-keskus.fi


Regional information