Kelirikko koettelee teitä

Kelirikko on maaperän sulamisen aiheuttama ilmiö, jossa tien kantavuus heikkenee. Se syntyy useimmiten keväällä, kun routa sulaa epätasaisesti ja vesi ei pääse imeytymään maahan. Tällöin erityisesti soratiet pehmenevät ja voivat vaurioitua herkästi liikenteen kuormituksesta. Kelirikko voi aiheuttaa uria, painumia ja jopa kulkukelvottomia tieosuuksia.

Pintakelirikko näkyy tienkäyttäjälle muun muassa tien pinnan liejuuntumisena. Kuva: Eeva Osa

Kelirikkoa voi esiintyä eri muodoissa: runkokelirikkona ja pintakelirikkona. Kelirikon synty johtuu tien rungossa olevan jään - erityisesti jäälinssien, sulamisesta vapautuvan veden kastelevasta vaikutuksesta sekä jäälinssien jättämästä tyhjätilasta. Mitä enemmän runko kastuu, sitä enemmän vesi ja hienoaines sekoittuvat ja tien runko pehmenee, jolloin myös rakennekerrokset voivat sekoittua. Liikenteen rasitus pehmenneellä tiellä vielä voimistaa kantavuuden heikkenemistä. Tämä voi tehdä tieosuuden ajoittain täysin kulkukelvottomaksi, ja vaatii usein painorajoituksia tai raskaan liikenteen ohjaamista kiertoreiteille.

Pintakelirikossa veden valuminen tien runkoon on estynyt alempien rakennekerrosten jään vuoksi ja haihtuminen on niin hidasta, että vesi jää tien kulutuskerrokseen. Tätä voi pahentaa vielä entisestään, jos tielle ei ole ennen sulamiskauden alkua tehty sohjo-ojia eikä poistettu reunapolannetta. Pahassa pintakelirikossa tien kulutuskerros voi pehmetä niin, että siinä voi olla jopa reilusti yli 10 cm syvyydeltä liejua, johon päivällä tulee uria ja yöllä ne jäätyvät kivikoviksi. Vaikka tie on ajettavissa, sen pinta on urainen, epätasainen tai liukas, mikä heikentää ajomukavuutta. Tienkäyttäjien on sopeutettava ajonopeutensa kelirikon edellyttämälle tasolle.

Kevätsää vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka hankalaksi ja pitkäkestoiseksi kelirikko kehittyy. Jos lämpötilat nousevat vähitellen ja sulaminen etenee rauhallisesti, maa ehtii kuivua kerros kerrokselta, mikä hillitsee kelirikon syntyä. Sen sijaan äkillinen lämpeneminen – erityisesti silloin kun yöt ovat vielä pakkasella – voi aiheuttaa voimakasta runkokelirikkoa, kun sulamisvedet jäävät jäätyneiden kerrosten päälle ja pehmentävät tien rakenteita.
Myös sateet ja nopeasti sulava lumi lisäävät maaperän kosteutta ja pahentavat kelirikkoa, etenkin jos tien kuivatus ei toimi kunnolla. Toisaalta aurinkoinen, tuulinen ja kuiva sää auttaa teiden pintojen kuivumisessa ja nopeuttaa kelirikon helpottumista.

Tienpitäjän hoitotoimenpiteet kelirikkoteillä

Kelirikko on luonnonilmiö, jota ei voida täysin estää, mutta sen vaikutuksia voidaan lieventää monin keinoin. Tienpitäjä seuraa kelirikkotilannetta maastohavaintojen, urakoitsijoiden raporttien ja sääennusteiden perusteella. Tarvittaessa teille asetetaan painorajoituksia, joiden avulla suojellaan pehmeää tiepohjaa raskaiden ajoneuvojen aiheuttamilta vaurioilta ja näin turvataan välttämätön liikkuminen tiellä.
Heikentyneillä tieosuuksilla tehdään myös väliaikaisia toimenpiteitä. Näitä ovat esimerkiksi murskeen lisääminen, pintojen tasaus sekä kuivatusojien avaaminen, jotta vesi pääsee poistumaan tien rakenteista. Tavoitteena on säilyttää teiden liikennöitävyys mahdollisimman hyvänä siihen asti, kunnes sääolot paranevat ja kantavuus palautuu.

Pitkällä aikavälillä kelirikkoherkkiä tieosuuksia pyritään vahvistamaan rakenteellisesti. Tämä voi tarkoittaa kantavien kerrosten lisäämistä, kuivatusratkaisujen parantamista tai tieosuuden täydellistä uudelleenrakentamista. Tällaiset toimenpiteet vaativat kuitenkin erillistä suunnittelua ja investointipäätöksiä, ja ne toteutetaan resurssien mukaan kiireellisyysjärjestyksessä.

Lisätietoja

Tomi Alho
Tienpidon asiantuntija

[email protected]
p. 0295 036 218