Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Kalajoelle uusi luonnonsuojelualue (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on tänään päätöksellään perustanut Kalajoen Metsäperälle noin 24 hehtaarin suuruisen yksityisen luonnonsuojelualueen. Maanomistaja haki suojelualueen perustamista korvauksetta. Alueen taloudellinen arvo on huomattava, joten maanomistajan ratkaisu suojelusta on merkittävä lahjoitus metsien suojelutilanteen parantamiseksi.

Alue on monimuotoista sekametsän ja havumetsän yhdistelmää, jossa vanhimpien metsäkuvioiden puuston ikä on noin sata vuotta. Koivuvaltaisilla kuvioilla on runsaasti pystylahopuita ja maapökkelöitä. Alueella on myös 50-luvulla laskettu Hetejärvi, josta on muodostunut luontaisen sukkession myötä luonnontilainen suoalue. Alueelta on havaintoja mm. liito-oravasta.

Maanomistaja Eero Laukkanen kertoo, että Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa metsiensuojelun tilanne on varsin heikko. Metso-ohjelman avulla on saatu hiukan metsäluonnon monimuotoisuutta lisättyä. Valtion talouden heikko tilanne on aiheuttanut sen, että myös Metso-rahoitusta on leikattu voimakkaasti. Työuran päätyttyä ja eläkejakson käynnistyttyä tuli ajankohtaiseksi puolisoni Päivin kanssa pohtia omia ympäristötekoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Omistamamme metsäpalsta on ollut käytössämme vain polttopuun hankintaa varten ja sen vuoksi metsän luonnontila on kohentunut huomattavasti. Aika vain lisää perustetun suojelualueen vanhan metsän ominaisuuksia. Ratkaisu on meidän ekotekomme luonnonmetsien monimuotoisuuden edistämiseksi.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Eero Melantie, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 377
Maanomistaja Eero Laukkanen, p. 040159 0034

 


Regional information