Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen maantiellä 409, Suomenniemellä, on alkanut (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut 29.6.2015 puuston poistolla jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Suomenniemelle, Mikkeliin. Hanke valmistuu lokakuussa 2015.

Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta rakentamalla jalankulku- ja pyöräilyväylä Suomenniemen taajamaan. Lisäksi rakennetaan kaksi korotettua suojatietä. Rakennettavat tieosuudet päällystetään asvaltilla.

Hanke toteutetaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Mikkelin kaupungin yhteisrahoituksella. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 0,35 M€.

Rakennustyön takia joudutaan yleistä liikennettä ohjaamaan ja rajoittamaan työn etenemisen tahdissa. Tilapäiset liikennejärjestelyt ovat käytössä koko kesän syyskuun lopulle saakka.

Pääurakoitsija on Maarakennus Suutarinen Oy.

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
Projektivastaava
Heikki Liukkonen, p.0295026742

Maarakennus Suutarinen Oy
Vastaava työnjohtaja
Tiia Tuulenmäki, p. 0405319938

 


Regional information