Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

ELY-keskus on arvioinut Riihimäen biojalostamon YVAn riittävyyden (Hämeen ELY-keskus)

Biotehdas Oy:n Hausjärven teollisuusjätekeskuksen alueelle suunnitteleman biojalostamon ympäristövaikutusten arviointi on ollut riittävää edellyttäen, että hankkeen jatkosuunnittelussa täydennetään joitakin seikkoja. Täydennystarpeita on mm. hankkeen hajuvaikutusten sekä Ekokem Oyj:n laitosalueen kaikkien nykyisten ja uusien laitosten ja toimintojen yhteisvaikutusten arvioinnissa, Hämeen ELY-keskus toteaa hankkeesta vastaavalle Biotehdas Oy:lle antamassaan yhteysviranomaisen lausunnossa.

Biojalostamolla ei ollut arvioinnin mukaan merkittäviä hajupäästöjä normaalitilanteessa. ELY-keskus edellyttää, että hankkeen jatkosuunnittelun yhteydessä hajuvaikutusten arviointia täydennetään ottamalla hajumallinnukseen mukaan uusia päästölähteitä, kuten kiinteiden ja nestemäisten lannoitejakeiden varastointi sekä viemäröitävät vedet, ja arvioimalla normaali- ja poikkeustilanteiden hajuvaikutukset sekä yhteisvaikutukset lähiympäristön nykyisten ja rakenteilla olevien toimintojen kanssa.

Vaikutuksia arvioitava suuremman rankkasateen tilanteessa

Hankkeen pinta- ja pohjavesivaikutuksia pitää täydentää arvioimalla hankkeen vaikutukset sekä pinta- ja pohjavesille koituvat riskit kerran 20 vuodessa tapahtuvan rankkasateen tilanteessa, kun arvioinnissa oli käytetty kerran viidessä vuodessa syntyvän rankkasateen mukaisia vesimääriä.

Hankkeen haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi on tarpeen kehittää teknisiä ja muita ratkaisuja erityisesti erilaisiin häiriötilanteisiin liittyvien haju-, pintavesi- ja jätevesipäästöjen nopeaan ja hyvään hallintaan. Hankkeen seurantaohjelmaan on syytä ottaa mukaan ajoittain tehtävä haisevien yhdisteiden leviämismalliselvitys, melumittaus lähimmillä kiinteistöillä toiminnan aloituksen jälkeen sekä lähialueen porakaivojen kunnon ja veden laadun seuranta.

Biojalostamosta biokaasua ja lannoitteita

Biojalostamo on osa Ekokem Oyj:n alueelle rakentuvaa Riihimäen Kiertotalouskylää. Biojalostamossa on tarkoitus tuottaa erilaisesta eloperäisestä aineksesta biokaasua biologisessa, hapettomassa prosessissa suljetuissa bioreaktoreissa. Laitoksessa on kaksi käsittelylinjaa: toinen linja Kiertotalouskylän Ekojalostamosta saatavaa yhdyskuntajätteestä erotettua biojaetta varten, toinen linja lähialueelta tuotavia biojätteitä ja puhdistamolietteitä varten. Jälkimmäisen linjan mädätysjäännös voidaan hygienisoinnin ja anaerobikäsittelyn jälkeen toimittaa peltokäyttöön sellaisenaan. Laitoksen kapasiteetti on 75 000 tonnia jätettä vuodessa.  

YVA-menettely päättyy

Ympäristövaikutusten arviointimenettely päättyy yhteysviranomaisen lausuntoon arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä. Hankkeen käsittely voi nyt edetä seuraaviin vaiheisiin. Hankkeelle tarvitaan ympäristölupa, rakennuslupa, teollisuusjätevesisopimus, lannoitevalmistelain ja sivutuoteasetuksen mukaiset laitos- ja tuotehyväksymiset, kemikaalilain mukainen ilmoitus sekä pelastussuunnitelma ja räjähdyssuojausasiakirja. Hanketta koskevasta lupapäätöksestä tai siihen rinnastettavasta muusta päätöksestä on käytävä ilmi, kuinka arviointiselostus ja siitä annettu yhteysviranomaisen lausunto on otettu huomioon.

Yhteysviranomaisen lausunto arviointiselostuksesta tulee ymparisto.fi-verkkopalveluun hankkeen YVA-sivulle.

Lisätietoja

Yksikön päällikkö Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Hankkeen YVA-sivu


Regional information