Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

ELY-keskukselta EU:n ja valtion tukea Pohjois-Pohjanmaalle 2,2 miljoonaa euroa (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt heinä-joulukuussa 2016 hanketukea EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014 -2020 –rakennerahasto-ohjelmasta 10 522 678  euroa.  Pohjois-Pohjanmaalle EU:n ja valtion tukea myönnettiin yhteensä 2 247 481 euroa.

Metsiä koskeva suunnittelu, päätöksenteko ja neuvonta on perinteisesti toteutettu ensisijaisesti puuntuotannon näkökulmasta. Metsien käyttö on kuitenkin monipuolistumassa ja puun rinnalle on noussut muita taloudellisesti hyödynnettäviä tuotteita ja hyötyjä. Tällaisia ovat esimerkiksi metsästä saatavat luonnontuotteet. Uusia tuotteita metsästä -hankkeen tavoitteena on mm. lisätä metsien monipuolista hyödyntämistä sekä tuottaa tietoa puun ja luonnontuotteiden rinnakkaisesta tuotannosta. Hanke kohdentuu Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueille. Lapista valittava pilottialue on laaja ja käsittää sekä yksityisiä että valtion maita useiden kuntien alueella. Pohjois-Pohjanmaalla pilotiksi valitaan laaja yhtenäinen metsäalue esimerkiksi maakunnan koillisosasta Kuusamosta. Hankkeelle myönnettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta yhteensä 557 212 euroa, josta osa kohdentuu Pohjois-Pohjanmaalle.

Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankkeissa painottuvat työllisyys ja maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen. Esimerkiksi Oulun kaupungin Turvapaikan saaneiden yrityskotoutus -hankkeelle rahoitusta myönnettiin yhteensä 221 633 euroa (ESR ja valtio). Hankkeen kohderyhmänä ovat turvapaikkapäätöksen Suomeen saaneet henkilöt, joilla on kiinnostusta yrittäjyyteen. Hankkeella kehitetään turvapaikan saaneiden yritysneuvontapalveluja, kartoitetaan kansainvälisiä vientiverkostoja ja pilotoidaan maahanmuuttajien yrittäjyysvalmennusta.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi tukea myös Kainuuseen (796 144 €) ja Lappiin (1 502 722 €).


Tukea myös valtakunnallisiin hankkeisiin

Euroopan sosiaalirahaston rahoituksesta käytetään Suomessa 25 % valtakunnalliseen toimintaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön alan valtakunnallinen ESR-toiminta rahoitetaan pääosin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta. Valtakunnallisiin hankkeisiin tukea myönnettiin heinä-joulukuussa 5 558 431 euroa.

Rahoitusta myönnettiin mm. Omppu -hankkeelle, jonka pääasiallisena tavoitteena on kehittää osaamiskartoitusmalli oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien aiemmin hankitun yleissivistävän koulutuksen tunnistamiseksi ja yksilöllisten opintopolkujen kehittämiseksi. Hanketta toteuttavat mm. Oulun, Tampereen, Turun ja Espoon kaupungit.

Rahoituksen sai myös Osata -hanke, jossa luotavalla toimintamallilla tuetaan osaamisidentiteetin kehittymistä ammatillisessa koulutuksessa opintojen alusta jatkokoulutukseen ja työelämään siirtymiseen saakka. Hankkeen kohderyhmänä ovat 2. asteella opiskelevat nuoret ja oppilaitosten työntekijät. Pohjois-Pohjanmaalta hankkeessa ovat mukana Raahen koulutuskuntayhtymä ja Oulun ammattikorkeakoulu.


Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150, eija.virtasalo(at)ely-keskus.fi
Rahoituspäällikkö Riitta Ilola, puh.  0295 038 224, riitta.ilola(at)ely-keskus.fi


Regional information