Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Alkuvuoden rahoituksen vaikuttavuus yritysten kasvuun ja vientiin edellisvuotta suurempi (Itä-Suomi)

Yritysten kehittämisrahoituksen vaikuttavuus on kasvanut edellisestä vuodesta Itä-Suomessa. Yritysten liikevaihdon arvioidaan kasvavan 162 miljoonaa euroa ja viennin kasvavan 85 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten liikevaihto kasvoi 112 miljoonaa euroa ja vienti 53 miljoonaa euroa.

ELY-keskus myönsi vuoden 2017 alkupuolella yrityksen kehittämisavustusta noin 11 miljoonaa euroa. Avustukset menivät 61 yrityksen kehittämishankkeisiin. Rahoituksesta Etelä-Savoon kohdentui noin 1,8 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjalaan noin 4 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savoon noin 5,1 miljoonaa euroa.

Kehittämisrahoitus synnyttää liikevaihtoa, työpaikkoja ja uusia yrityksiä

ELY-keskuksen rahoitus on kannustanut itäsuomalaisia yrityksiä panostamaan voimallisemmin kasvuun ja vientiin. Kasvua tavoitellaan aiempaa suuremmilla kehittämisriskeillä.

Rahoituksen avulla arvioidaan syntyvän noin 430 uutta työpaikkaa ja 6 uutta yritystä. Myönnetyn rahoituksen ennustetaan käynnistävän itäsuomalaisissa yrityksissä lähes 33 miljoonan euron kehittämis- ja investointihankkeet. Kilpailukykyä kehittävistä hankkeista 48 kappaletta toteuttaa vähähiilisiä ratkaisuja. Patentteihin ja muihin aineettomiin oikeuksiin perustuvia innovaatioita kehitetään 89 hankkeessa. 

Rahoituksen kysyntä maakunnissa on hiukan kasvanut viime vuodesta. Eniten kysyntää on biotaloudessa, teknologiateollisuudessa ja elintarviketeollisuudessa. Palveluliiketoiminta ja digitaalisuus ovat nousemassa vahvoiksi kilpailukyvyn kehittämisen osa-alueiksi.

ELY-keskus käsittelee tällä hetkellä 72 hakemusta, joissa on haettu avustusta yli 41 miljoonaa euroa.

  • Etelä-Savo: hakemuksia 21 kpl ja avustusta haettu 5,9 miljoonaa euroa.
  • Pohjois-Karjala: hakemuksia 19 kpl ja avustusta haettu 15,8 miljoonaa euroa.
  • Pohjois-Savo: hakemuksia 32 kpl ja avustusta haettu 19,4 miljoonaa euroa.

Maaseuturahaston yritystuki jakaantui tasaisesti

ELY-keskus myönsi alkuvuonna maaseuturahaston yritystukea 99 mikroyritykselle. Tukea myönnettiin yhteensä noin 6,4 miljoonaa euroa (sisältää Leader yritysrahoituksen). Rahoituksen myötävaikutuksella arvioidaan syntyvät liikevaihtoa noin 19 miljoonaa euroa, uusia työpaikkoja noin 90 kpl ja uusia yrityksiä 19 kpl.

  • Etelä-Savo: tukea saaneita yrityksiä 31 kpl ja rahoitusta myönnetty 3,3 miljoonaa euroa.
  • Pohjois-Karjala: tukea saaneita yrityksiä 68 kpl ja rahoitusta myönnetty 3,1 miljoonaa euroa

ESR- ja EAKR-rahoitus kiinnostaa, hankkeisiin osallistujien määrä on nousussa

ELY-keskus myönsi alkuvuonna noin 15,5 miljoonaa euroa ESR- ja EAKR-kehittämisrahoitusta Itä-Suomeen. Rahoituksesta kohdentui Etelä-Savoon 5,4 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjalaan 5 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savoon 4,8 miljoonaa euroa. Ylimaakunnallisia hankkeita rahoitettiin noin 0,3 miljoonalla eurolla.

Tämän ohjelmakauden aikana on käynnistynyt yhteensä yli 200 kehittämishanketta. Erityisen paljon toimenpiteitä kohdentuu työttömiin ja tavoitteena on täyttää avoimet työpaikat mahdollisimman tehokkaasti. Myös yritysten digiosaamisen kehittäminen ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen ovat olleet rahoituksen painopisteitä. Hankkeet tarjoavat koulutusta, valmennusta ja palkkatukea työllistettäville sekä valmennusta yrityksille.

Hankkeet vetävät osallistujia hyvin. ESR hankkeissa on ollut 23 000 osallistujaa vuodesta 2015 ja yrityksiä kehittämistyöhön on osallistunut 3500 kappaletta. Yritysten kannalta kysyttyjä koulutusteemoja ovat digiosaaminen, kansainvälistyminen sekä myynti- ja markkinointitaitojen kehittäminen.

Liitteet:

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0442 464 670 
Rahoituspäällikkö Timo Ollila, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 026 695
Ylijohtaja Pekka Häkkinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 153
Ylijohtaja Ritva Saarelainen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, p. 0295 026 168
 

                           


Regional information