Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Työttömyys vähenee Kainuussa (Kainuun ELY-keskus)

Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-Suomen alue, jossa työttömyys laskee vuositasolla. Lokakuussa työttömien määrä alitti vuoden 2013 tason.

Työttömien määrä kasvoi Kainuussa lokakuussa 112:lla, mutta laski edelleen viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 424:llä. Lokakuun lopussa TE-toimistossa oli työttömiä työnhakijoita 5 359. Naisten työttömyys laski sekä lokakuun aikana (-17) että vuositasolla (-63), mutta muutokset olivat pieniä. Miesten työttömyys sen sijaan kasvoi lokakuussa (129), mutta oli silti 361 pienempi kuin vuosi sitten. Myös nuorten työttömyys laski lokakuussa 21:llä ja vuositasolla 74:llä. Pitkäaikaistyöttömyys sen sijaan kasvoi vuositasolla 91:lla.

Työttömyys on kääntynyt kausivaihtelun rytmin mukaisesti talvea kohden mentäessä kasvuun, mutta laskee edelleen viime vuodesta sekä Kajaanin seutukunnan alueella että Kehys-Kainuussa. Pääosa työttömyyden laskusta kohdistuu kuitenkin Kajaanin seutukuntaan.

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Lisätietoja: Suunnittelija Osmo Ohtonen p. 029 502 3576


Regional information