Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Suojele harjuluonnon monimuotoisuutta - älä poimi, tallaa tai siirrä rauhoitettua kangasvuokkoa (Etelä-Savo)

Aikainen kevät on saanut Etelä-Savon kangasvuokot puhkeamaan jo kukkaan. Kangasvuokkoa voi päästä ihailemaan harjuilla ja kuivilla, valoisilla kankailla. Kangasvuokko on rauhoitettu laji, joten luonnossa kasvavat kukat tulee jättää rauhaan yhteisesti ihailtaviksi.

Tuoreessa Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja -julkaisussa kangasvuokko luokiteltiin edelleen vaarantuneeksi lajiksi. Rauhoituksesta huolimatta kangasvuokkoja poimitaan ja siirretään pihoihin jonkin verran. 

Kaunein omassa ympäristössään

Kuten monet muutkin luonnonkasvit, kukkiva kangasvuokko on kaunein omassa luonnonympäristössään. Kangasvuokon tai sen osan poimiminen, kerääminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Kielto koskee myös kasvin siementen keräämistä. Maljakossa kukat kuihtuvat hyvin nopeasti, ja kasvupaikan suhteen kasvi on vaatelias eikä tule menestymään pihaan siirrettynä. Lisäksi kangasvuokolla on laaja juurakko, joka vaurioituu kun kasvi kaivetaan maasta ylös. Taimitarhoilta puutarhaharrastajat voivat hankkia pihaansa näyttäviä kangasvuokon sukulaiskasveja, esimerkiksi tarhakylmänkukkia tai arovuokkoja.

Kangasvuokko tarjoaa mettä kevään ensimmäisille pölyttäjille

Kangasvuokko kukkii yleensä toukokuussa, ensimmäiset jo huhtikuussa. Kangasvuokon kookkaat, pehmeäkarvaiset kukat tarjoavat mettä palkkioksi pölyttäjille. Auki olevalla kukalla voi olla leveyttä jopa kymmenen senttiä. Kukat ovat yleensä kermanvalkoiset, mutta Etelä-Savossa tavataan yksittäisillä paikoilla myös liilan-punaista värimuotoa. Kukinnan jälkeen kukkaperät saattavat nousta jopa yli 30 cm:n korkeuteen, jotta lenninhaivenella varustetuilla siemenillä olisi mahdollisimman hyvät leviämismahdollisuudet.

Etelä-Savossa tavataan hyvin harvinaisena kangasvuokon värimuunnos, joilla kukan sisäpuoli on violetti. Kuva: Lauri Puhakainen

Uhkana myös kasvupaikkojen umpeenkasvu ja maa-aineksenotto

Kangasvuokkoja kerättiin 1900-luvun alussa suuria määriä myyntiin. Myynti kiellettiin vuonna 1926 ja laji rauhoitettiin jo vuonna 1952. Kangasvuokko oli ensimmäinen luonnonsuojelulain turvan saanut kasvi. Keräämistä merkittävämmäksi kangasvuokon uhkatekijäksi on noussut kasvupaikkojen umpeenkasvu ja tuhoutuminen mm. soranoton tai voimakkaiden metsätaloustoimien seurauksena.

Linkit

Lisätietoja:

Luonnonsuojeluasiantuntija Anni Rautio, p. 029 502 4028, anni.rautio(at)ely-keskus.fi


Regional information