Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Maksetun palkkaturvan määrä nousi edellisvuodesta (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vuonna 2015 maksanut palkkaturvaa noin 1,8 miljoonaa euroa. Määrä on noin 500 000 euroa enemmän kuin vuonna 2014. Koko maassa palkkaturvaa viime vuonna on maksettu noin 26,7 miljoonaa euroa.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa on tehty 385 palkkaturvapäätöstä, jotka ovat kohdistuneet 456 työntekijään ja 145 työnantajaan. Keskimääräinen käsittelyaika/hakija on ollut 41 päivää ja 69 % hakemuksista on käsitelty alle kahdessa kuukaudessa.

Palkkaturvaa on maksettu eniten (n. 530 000 euroa) ohjelmisto- ja konsultointitoimialalle ja seuraavaksi eniten (n. 256 000 euroa) rakennustoiminnan toimialalle. Palkkaturvasta noin 51  % on maksettu työnantajan ollessa konkurssissa ja noin 49 % työnantajan muun maksukyvyttömyyden vuoksi.

Työnantajat ovat velvollisia maksamaan palkkaturvan korkoineen takaisin valtiolle. Viime vuonna takaisinperitty määrä oli noin 406 000 euroa korkoineen. Takaisinperintää heikentävät yrityssaneeraukset, velkajärjestelyt ja konkurssit, joista saatavat jako-osuudet jäävät yleensä hyvin pieniksi.

Palkkaturva-asiat on keskitetty valtakunnallisena tehtävänä Uudenmaan ELY-keskukseen
1.1.2016 alkaen. Keskittämisen tavoitteena on yhdenmukaistaa ja lyhentää palkkaturva-asioiden käsittelyaikoja sekä parantaa palkkaturvamenettelyn toimivuutta.

Palkkaturvahakemuksen voi jatkossakin jättää minkä tahansa ELY-keskuksen kirjaamoon tai TE-toimistoon, josta se toimitetaan edelleen Uudenmaan ELY-keskukseen. Palkkaturvan asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9 – 15 numerossa 0295 020 020.

Lisätietoja:
Lakimies Anu Jounio, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 086, anu.jounio(at)ely-keskus.fi


Regional information