Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Liukkaat kelit tekevät paluun (Pohjalaismaakunnat)

Vakaa pakkassää on loppumassa, ja viikonloppuna ajokelit muuttuvat liukkaiksi. Erityisesti alemmalla tieverkolla ajokeli tulee olemaan lauantain ja sunnuntain välisen yön aikana liukas. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa käyttää yö ajamisen sijasta nukkumiseen. Vaihtelevat ajokelit jatkuvat viikonlopun jälkeenkin.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aikaisemmin alkanut lumisade muuttuu tällä tietoa vesisateeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lumen aurauksesta joudutaan lennossa vaihtamaan hiekoitukseen. Hiekoitusta ei voi tehdä etukäteen, koska aurattavan lumen päälle laitettava hiekka aurattaisiin lumen mukana pois. Tien pinta on myös pitkän pakkaskauden jäljiltä kylmä. Tämä tarkoittaa, että vesisateen osuessa kylmään tienpintaan muodostuu nopeasti jäätä. Jos vesisade on reipasta, voi suola myös huuhtoutua tien pinnalta pois. Tällöin myös päätiet voivat olla vaarallisen liukkaita yön aikana.

Sisämaata kohti mentäessä on puissa vielä runsaastikin lunta. Viikonlopun sateet sekä lämpötilan nousu tekee lumen raskaammaksi, ja riski puiden kaatumiselle maanteille kasvaa. Tienkäyttäjien kannattaa olla tarkkaavaisia esteettömän ajoradan suhteen etenkin Ähtäri – Soini – Alavus –suunnalla.

ELY-keskus ja sen tienhoitourakoitsijat ovat etukäteen valmistautuneet tulevaan säämuutokseen ja urakoitsijat tekevät parhaansa, jotta tiet saadaan pidettyä ajettavassa kunnossa.

Yllättävissä tilanteissa voit ilmoittaa havainnoistasi Tienkäyttäjän linjalle 0200 2100, joka palvelee ympäri vuorokauden.

Lisätietoja myös https://liikennetilanne.tmfg.fi/


Lumiaura


Regional information