Navigeringsmeny
Uutiset 2017

Nyheter 2017

Nyheter 2017

Näin syntyy uusia työpaikkoja biotalouden ja puhtaan teknologian asiantuntijoille

Biotalouden, cleantechin ja kiertotalouden alan yrityksillä on ollut vaikeuksia löytää osaavaa työvoimaa etenkin kansainvälisiin myynti- ja markkinointitehtäviin, liiketoiminnanjohtoon sekä teknisiin asiantuntijatehtäviin. Tämä käy ilmi selvityksestä Kasvua ja työpaikkoja kestävistä ratkaisuista – biotalouden, cleantechin ja kiertotalouden kasvun ja työpaikkojen dynamiikasta.

Suomen työmarkkinoiden rakennemuutos näkyy myös biotalouden, puhtaiden ratkaisujen ja kiertotalouden yrityksissä. Työpaikkoja häviää alkutuotannosta ja niitä syntyy alan tietointensiivisiin tehtäviin ja arvoketjuihin.

– Hallitus on ottanut biotalouden, puhtaiden ratkaisujen ja kiertotalouden edistämisen yhdeksi kärkihankkeekseen. Tavoitteena on edistää vientiä ja synnyttää alan työpaikkoja Suomeen, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Alan yritysten kansainvälistymisen kannalta kriittinen osaamistarvealue on kansainvälinen myynti- ja markkinointiosaaminen. Erityisen tärkeitä ovat vahva kohdemarkkina- ja asiakastuntemus, kansainvälisen projektitoiminnan liiketoimintaosaaminen sekä kyky toimia kansainvälisissä verkostoissa.

– Hallitus valmistelee Business Finland -uudistusta, jossa Innovaatiorahoitus Tekesin ja Finpron palvelut kootaan yhteen. Business Finland madaltaa kynnystä tarttua innovaatio-, tuotekehitys- ja kansainvälistymispalveluihin, kun ne jatkossa löytyvät saman katon alta, sanoo ministeri Lintilä.

Lue lisää:

Näin syntyy uusia työpaikkoja biotalouden ja puhtaan teknologian asiantuntijoille (Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 12.10.2017)

Kasvua ja työpaikkoja kestävistä ratkaisuista –selvitys (Työ- ja elinkeinoministeriö)


Regional information