Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

Uudenmaan EGR-projektin tarjoama henkilökohtainen sparraus sai kiitosta

Euroopan globalisaatiorahasto EGR on suuriin rakennemuutostilanteisiin tarkoitettu kertaluontoinen rahoitusinstrumentti. Sitä käytetään aktiivisiin työvoimapolitiikan toimiin, tilanteisiin, joissa yritys joutuu irtisanomaan vähintään 500 henkilöä. Uudenmaan EGR-projektin toimenpiteet käynnistyivät elokuussa 2012 Nokialta irtisanottujen työllistämisprojektina. Oppimisprojekti, tällaista ei ole aiemmin ollut, projektia Uudenmaan ELY-keskuksessa koordinoinnut Erja Nikula (kuvassa) totesi projektin päätöstilaisuudessa.

 

Uudenmaan EGR-projektin asiakkaita olivat Nokian ja sen alihankkijoiden työntekijät, joiden työsuhde päättyi Nokian ilmoituksella 12.6.2012. Nokia oli auttanut työntekijöidensä tilannetta jo omalla Bridge ohjelmallaan, jonka kohderyhmään kuului maailmanlaajuisesti 18 000 ihmistä, heistä 5 000 oli Suomessa. Bridge tarjosi tukea paitsi työllistymiseen ja uudelleenkouluttautumiseen, myös yrittäjäksi ryhtymiseen. Osa ohjelman toimista sisältyi EGR-projektiin, jonka toimenpiteet käynnistyivät elokuussa 2012. 

EGR-projektin kohderyhmään kuului 1651 henkilöä. Projektiin heistä päätyi 750, valtaosa osallistui tarjottuihin  työllistämistoimenpiteisiin ja yksilölliseen työnhaunohjaukseen. Yksilöllisen tuen antamiseen päädyttiin, koska asiakkaiden työttömyys oli pitkittynyt, eivätkä he olleet järin innostuneita osallistumaan heille tarjottuihin toimenpiteisiin. Niinpä alettiinkin pohtia, miten heidät saataisiin motivoituneemmiksi.




Yksilöllinen tuki tuotti tulosta

Yksilöllisen tuen tarjoaminen koettiin järkeväksi myös sen vuoksi, etteivät asiakkaat hallinneet työnhauntaitoja, vaikka he olivat ICT alan valkokaulustyöntekijöitä.

Projektin ansiosta oli mahdollista tarttua nimenomaan kohderyhmän tilanteeseen tarjoamalla tehostettuja, normaalia räätälöidympiä TE-palveluja. Yksilöllinen tuki ja henkilökohtainen palvelu saivat tilaisuudessa kiitosta niin projektiin osallistuneilta kuin kouluttajilta. Valoa tuli tunnelin päähän, oli valmennukseen osallistunut asiakas kokenut, asiakkaiden ajankäyttö ja toimintamalli järkevöityivät, oli kouluttajan näkemys.

Uudenmaan budjetti oli 3,6 miljoonaa euroa, koulutukseen summasta kului 2,2 miljoonaa. Marraskuun alussa projektiin osallistuneista asiakkaista oli työttömänä 350, joista lähes 60 % on yli 50-vuotiaita.

Seuraava EGR-projekti alkaa Uudellamaalla ensi vuonna.

 

Projektijohtaja Pekka Pesonen Nokialta kertoi Bridgestä. 60 prosenttia Bridgeen osallistuneista löysi uuden polun ennen työsuhteen päättymistä. Bridgen tuella käynnistettiin maailmanlaajuisesti 1 000 yritystä, joista 400 Suomeen.

 

 

 


Regional information