Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

Valtatie 3 parantamistyöt alkavat Hämeenkyrössä (Pirkanmaa)

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut valtatie 3 parantamisen Hämeenkyrössä välillä Kostula–Kyröskoski. Parantamistyöt jakautuvat alueellisesti kahteen hankkeiseen. Kummankin hankkeen rakennustyöt alkavat toukokuussa 2018.

Valtatie 3 parantaminen välillä KostulaKyröskoski

Valtatie 3:lle rakennetaan uusi eritasoliittymä liittymäjärjestelyineen ja rinnakkaisine yksityistieyhteyksineen. Vesajärven, Valtakadun ja Vaiviantien liikenne yhdistyy rakennustöiden valmistuttua eritasoliittymän kautta valtatien liikenteeseen. Valtatietä parannetaan noin 3 kilometrin matkalla. Nykyistä Timinsaarentien liittymän kohdalta alkavaa pohjoisen suunnan ohituskaistaa pidennetään noin 2,5 kilometrillä.

Hämeenkyrön kunnan katuverkkoa ja kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan rakentamalla kolme alikulkua valtatie 3:lle. Sen lisäksi noin 600 metrin matkalle rakennetaan uutta melusuojausta ja pohjavesisuojausta. Myös tie- ja katualueiden valaistus sekä liikenteenohjauslaitteet ja turvavarusteet uusitaan.

Työnaikaiset liikennejärjestelyt vaikuttavat liikenteen sujuvuuteen valtatie 3 ja Kyröskosken taajaman alueella. Valtatie 3 liikenne nykyisen Vesajärventien ja Valtakadun liittymän kohdalla tullaan siirtämään lyhyelle työnaikaiselle kiertotielle eritasoliittymän sillan rakennustöiden ajaksi.

Hankkeen rakennustyöt alkavat toukokuussa 2018 ja valmistuvat kokonaisuudessaan vuoden 2019 loppuun mennessä. Hanke on yksi perusväylänpidon lisärahoituskohteista. Sille on myönnetty rahoitusta 9,5 miljoonaa euroa.

Pappilanjoen ja Kalalahden siltojen korjaus

Valtatie 3 parantamishankkeen yhteydessä korjataan Pappilanjoen ja Kalalahden sillat. Korjausurakoissa kummankin sillan reunapalkit, pintarakenteet ja kaiteet uusitaan. Lisäksi muita betonirakenteita ja siltapaikkojen rakenteita kunnostetaan.

Rakennustöiden aikana valtatie 3 nopeusrajoituksia alennetaan ja valtatien kaistajärjestelyjä joudutaan muuttamaan.

Pappilanjoen sillan korjauksen aikana nykyiset kevyen liikenteen ja ajoneuvoliikenteen kaistojen määrät pysyvät ennallaan, mutta kaistojen leveyttä joudutaan kaventamaan. Lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta Kalalahden sillan kohdalla on ajoneuvoliikenteen käytössä yksi kaista molempiin suuntiin. Rakennustyöt vaikuttavat erikoiskuljetusten reitteihin.

Pappilanjoen ja Kalalahden siltojen korjaustyöt tehdään vuonna 2018. Korjaustöiden kustannusarvio on noin miljoona euroa.

Sama pääurakoitsija

Pääurakoitsijaksi molempiin hankkeisiin on valittu NCC Suomi Oy. Rakennuttajakonsulttina toimii Ramboll Finland Oy.

Tiedotustilaisuus 23.5.2018

Hankkeista järjestetään tiedotustilaisuus keskiviikkona 23.5.2018 klo 17–19 Koskilinnassa osoitteessa Koskilinnankuja 3, Hämeenkyrö. Tilaisuuden ensisijaisena tarkoituksena on vastata hankkeiden vaikutuspiirissä olevien asukkaiden ja toimijoiden kysymyksiin rakennustöiden vaikutuksista.

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Tero Haarajärvi, p. 0295 036 223, Varsinais-Suomen ELY-keskus
  • Työmaapäällikkö Mika Kainulainen p. 050 597 3464, NCC Suomi Oy
  • Rakennuttajakonsultti Pietari Kousa, p. 040 147 6715, Ramboll Finland Oy

Regional information