Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2018

ELY-keskus myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon (Pohjois-Karjala)

Pohjois-Karjalan ELY-keskus on myöntänyt vuoden 2018 rakennusperinnön hoitoon tarkoitetut harkinnanvaraiset valtionavustukset. Valtion talousarviossa koko maan avustusmäärärahat olivat 850 000 euroa, josta Pohjois-Karjalan osuus oli 30 000 euroa. Edellisiltä vuosilta säästyneet varat huomioon ottaen rakennusperinnön hoitoavustuksia oli nyt jaettavissa yhteensä 35 152,64 euroa.

Pohjois-Karjalassa hakemuksia jätettiin 37 kappaletta. Tukea myönnettiin yhdelletoista kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle kohteelle rakennusten korjaustoimenpiteisiin. Valtaosa avustetuista kohteista sijoittui joko valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön tai ne oli suojeltu kaavalla. Avustuksia myönnettäessä Pohjois-Karjalan ELY-keskus piti tärkeänä kulttuurihistoriallisen monimuotoisuuden säilyttämistä sekä taajama- että maaseutualueilla. Yksittäiselle kohteelle myönnetyt avustussummat olivat 1 000–5 000 euron suuruisia, yleisin tukimäärä oli 4 000 euroa. Määrärahojen niukkuuden vuoksi kaikkiin avustuskelpoisiin kohteisiin ei voitu myöntää tukea.

Lisätietoja

Maankäyttöasiantuntija Pekka Piiparinen, puh. 0295 026 001, pekka.piiparinen(at)ely-keskus.fi

 


Regional information