Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Etelä-Savon tilojen peltoalavalvonnat hoidettiin ripeästi (Etelä-Savo)

Etelä-Savon peltoalavalvonnassa olevien 133 maatilan valvontakäynnit tehtiin hyvissä ajoin ennen marraskuun puolivälin määräaikaa. Lisäksi tarkastettiin 66 tilalla yksittäisten lohkojen pinta-aloja paikan päällä mittaamalla tai hallinnollisesti kuulemalla. Valvontoja oli tekemässä 16 tarkastajaa. Maaseutuviraston (Mavi) seurantatilastojen mukaan Etelä-Savon ELY-keskus oli ensimmäisten joukossa valvontojen valmistumisessa.

Alustavien koko maan valvontatulosten osalta pinta-alasta johtuvia seuraamuksia tuli noin kolmasosalle valvotuista tiloista. Tukiehtoihin liittyviä puutteita ympäristökorvauksessa on ollut eniten hyvän viljelytavan noudattamisessa. Etelä-Savon osalta ei vastaavia seuraamustietoja ole vielä käytettävissä.

Valvontakäynneillä mitattiin kaikkien tilan tukihakemuksessa ilmoitettujen peltojen pinta-aloja ja tarkastettiin viljelyyn liittyvät tukiehdot. Kokotilavalvonnoissa olleiden tilojen yhteispinta-ala oli noin 4500 hehtaaria. GPS-laitteilla mitattiin 36 % peruslohkoista, mikä on 5 % valvottavasta pinta-alasta. Valvojilla oli myös koekäytössä maastotallentimia, joiden avulla valvontatietoja pystyttiin tallentamaan suoraan tietojärjestelmiin jo tilakäynnin aikana.

Talviaikaan asiakirjavalvontaa

Ympäristökorvauksen osalta valvonnat jatkuvat vielä talviaikaisen kasvipeitteisyyden tarkastamisella tilakäynnillä sekä asiakirjavalvontana, jolloin valvotaan ravinteiden käyttö pelloilla. Asiakirjavalvonta tehdään toimistotyönä viljelijän toimittamien lohkomuistiinpanojen ja viljavuustutkimustietojen perusteella. Nämä valvonnat tulee olla tehtynä 15.5.2017 mennessä, jonka jälkeen voidaan maksaa loppuosa ympäristökorvauksesta.

Merkittävä osa tuista maksuun loppuvuodesta

Tukien maksu alkoi jo lokakuussa luonnonhaittakorvauksen ja luonnonmukaisen tuotannon ennakon maksamisella. Marraskuussa aloitettiin ympäristökorvauksen ja ympäristösopimusten ensimmäisen erän maksatus. Joulukuussa maksetaan kansalliset peltotuet, luonnonhaittakorvauksen loppuosa sekä ensimmäinen erä perustuesta, viherryttämistuesta, nuorenviljelijän tuesta ja peltokasvipalkkiosta. Myös eläintukien maksatus alkaa joulukuussa.

Viljelijät saavat lopulliset valvontatulokset vasta kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen antaman tukipäätöksen yhteydessä ensi vuoden puolella. Tietojärjestelmien ongelmista johtuen vuoden 2015 valvontatuloksia ei ole vieläkään pystytty lähettämään viljelijöille.  Tulosten lähettäminen alkanee kuitenkin tämän vuoden puolella kunnista tukipäätösten yhteydessä.

Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Ritva Vaittinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 101


Regional information