Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Bussiliikenteen matkustajakyselyllä saatiin ideoita liikenteen kehittämiseksi (Keski-Suomen ELY-keskus)

Keski-Suomen ELY-keskus selvitti maakunnan asukkaiden mielipiteitä bussiliikenteen palveluista ja niiden kehittämistarpeista lokakuun 2015 aikana. Kyselyyn oli mahdollista vastata ELY-keskuksen Internet-sivulla. Kyselystä tiedotettiin sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdissä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään ELY-keskuksen vastuulla olevan, pääasiassa kuntien välillä ajettavan bussiliikenteen kehittämisessä.

Keski-Suomessa kyselyyn vastasi noin 150 henkilöä, eniten vastauksia tuli Keuruun alueelta. Vastaajilla oli halutessaan mahdollisuus ilmoittaa kotipaikkansa. Näin ongelmakohtia voidaan tarkastella myös kunnittain. Vastauksia saatiin paljon myös Jyväskylän toimivaltaisen viranomaisen vastuulla olevasta bussiliikenteestä.  

Kysely tavoitti parhaiten 1) työmatkalaiset, jotka matkustavat bussilla päivittäin tai lähes päivittäin sekä 2) satunnaisesti asiointi- tai vapaa-ajan matkoja tekevät bussimatkustajat. Vastaajat olivat tyytyväisimpiä asiakaspalveluun ja linja-autokaluston laatuun. Eniten vastaajat näkivät kehitettävää bussien aikatauluissa, lippujen hinnoissa sekä reiteistä, aikatauluista ja lipputuotteista tiedottamisessa. Bussiliikenteen palveluille annettiin keskiarvoksi 3,1 (asteikolla 1 = erittäin tyytymätön, 5 = erittäin tyytyväinen). Vuosien 2014–2015 aikana bussiliikenteen palveluiden koettiin säilyneen pääsääntöisesti ennallaan. Myöskään seutu- ja kausilippumatkustuksessa ei koettu tapahtuneen erityistä muutosta vuoden aikana.

Kyselyyn osallistuneet jättivät ilahduttavan runsaasti ideoita ja terveisiä bussiliikenteen kehittämiseksi. Keski-Suomessa kehittämisideoita saatiin kaiken kaikkiaan noin 100 kappaletta.

"Kaikki palautteet ja kehittämisideat luetaan ja ne pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan ELY-keskuksen vastuulla olevan bussiliikenteen kehittämisessä. Kyselyssä saatiin myös paljon Jyväskylän joukkoliikenteen kehittämiseen liittyvää palautetta, joka on toimitettu Jyväskylän kaupungille", kertoo ylitarkastaja Rauni Malinen.

Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvottiin 30 päivän seutulippu. Voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.

Vastaava kysely toteutettiin myös Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Savon ELY-keskusten alueella.

Lisätietoja:
Rauni Malinen, p. 0295 024 702


Regional information