Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Perämeren rannikolle Simoon maamme uusin maisemanhoitoalue (Lapin ELY-keskus)

Ympäristöministeriö, Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Simon kunta tiedottavat

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen perusti tänään Simoon maamme neljännen valtakunnallisen maisemanhoitoalueen. Simon maisemanhoitoalue edustaa Perämeren rannikon perinteistä elinkeinomaisemaa saaristoalueineen.

Alueen kulttuurimaisemat ovat monimuotoisia. Niiden arvot perustuvat avoimiin viljelymaisemiin, runsaasti perinteistä talonpoikaista rakennuskantaa sisältäviin kyliin sekä lukuisiin perinnebiotooppeihin. Alue on laajuudeltaan 7821 hehtaaria, josta maa-aluetta on 3762 hehtaaria ja vesialuetta 4059 hehtaaria. Yksityiset maanomistajat omistavat maa-alueista 81 prosenttia. Alueella asuu noin 650 ihmistä.

Ministeri Tiilikaisen mukaan Simon maisemanhoitoalueen perustaminen on erinomainen esimerkki avoimesta ja hyvästä yhteistyöstä paikallisten asukkaiden, viranomaisten ja eri sidosryhmien kesken.

"Simon maisemanhoitoalueen perustaminen luo uuden esikuvan vastaavien alueiden valmistelulle koko maassa", ministeri Tiilikainen sanoo.

Aloitteen maisemanhoitoalueen perustamisesta tekivät Simonkylän kyläyhdistys, Simoniemi-Viantien kylätoimikunta ja Simon kunta. Perustamista on valmisteltu Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtamassa hankkeessa kiinteässä yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja eri sidosryhmien kesken.

Luonnonsuojelulailla perustettu Simon maisemanhoitoalue luo edellytyksiä alueen luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden ja näihin liittyvien arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Päätökseen sisältyy maisema-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma "Simon Wanhat kylät", jossa tehdään selkoa alueen arvoista sekä maisemanhoidon toteuttamisen keinoista.

"Alueella on runsaasti perinteisiä laitumia ja hakamaita, ja viljelyaukeilla näkymiä hallitsevat vanhat peräpohjalaistalot pihapiireineen. Maiseman erityispiirre ovat myös maankohoamisrannat", ministeri Tiilikainen ihastelee.

"Simon maisemanhoitoalueen perustaminen on korkeatasoisin saavutus, mikä Suomessa voidaan tehdä maisemansuojelun merkeissä. Se on myös tärkeä uusi askel kohti maisemanhoitoalueiden verkostoa, mikä voisi paremmin tuoda esille ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tuloksena syntyneitä kulttuurimaisemia."

Simon kunnanjohtaja Vivi Marttilan mukaan kuntalaiset ovat kovin ylpeitä siitä, että Simon komeita peräpohjalaisia kylämaisemia arvostetaan myös valtakunnallisesti ja että ministeri Tiilikainen tulee paikkakunnalle perustamaan neljännen valtakunnallisesti merkittävän maisemanhoitoalueen.

Aikaisemmin on ympäristöministeriön päätöksellä perustettu kolme valtakunnallista maisemanhoitoaluetta: Raaseporin Skärlandetiin, Kauhajoen Hyypänjokilaaksoon sekä Pelkosenniemen Kairalan ja Luiron kyliin. Lisäksi ELY-keskusten päätöksellä on perustettu kaksi maakunnallista aluetta: Sallan Saijaan ja Suomussalmen vienalaiskyliin.

Lisätietoja:     

Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, [email protected]

Ylitarkastaja Marjut Kokko, Lapin ELY-keskus, p. 0295 037 380, [email protected]

Puheenjohtaja Taina Kuusela, Simon Kulttuurikylien yhdistys ry, p. 040 841 2519


Regional information