Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Liikennejärjestelyt muuttuvat Turussa Kakskerrantien parantamistöiden ajaksi (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Turun Hirvensalossa Kakskerrantien (mt 1821) parantamisen Seiskarinkadun ja Kaistarniementien välillä. Kakskerrantien ajoneuvo- ja kevyt liikenne siirretään töiden ajaksi korvaaville reiteille. Hanke valmistuu kokonaisuudessaan ensi keväänä. Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia haittoja tielläliikkujille.

Hankkeessa parannetaan Kakskerrantien korkeusasemaa nostamalla tien tasausta keskimäärin noin 80 cm siten, että lähes vuosittain toistuvat tulvat eivät katkaise enää liikennettä kyseisellä kohdalla. Heikoista pohjaolosuhteista johtuen Kakskerrantie joudutaan rakentamaan paalulaatalle em. välillä.

Kakskerrantien liikenne Seiskarinkadun ja Kaistarniementien välillä siirretään Kakskerrantien itäpuolelle rakennettavalle kiertotielle rakennustöiden johdosta. Kevyt liikenne ohjataan kulkemaan rakennustöiden ajaksi Nuottakadun kautta.

Parannustyöt ovat käynnistyneet puuston poistolla ja ne jatkuvat kiertotien rakentamisella. Kiertotiereitti otetaan käyttöön lokakuun alussa, tämän hetken arvion mukaan 9.10.2015, jolloin liikenne siirretään kulkemaan Kakskerrantien viereen rakennetulle kiertotielle. Liikenne palautuu takaisin uusitulle Kakskerrantielle toukokuussa 2016. Kokonaisuutena väylä valmistuu viimeistelytöineen 27.5.2016 mennessä.

Hanke toteutetaan osana Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen ns. MAL- aiesopimusta 2012–2015. Hankkeen rahoittavat valtio ja Turun kaupunki.

Parantamisella varmistetaan joukkoliikenteen, hälytysajoneuvojen ja muun autoliikenteen kulku Hirvensalon eteläosiin ja Satava-Kakskertaan myös tulva-ajankohtina.

Hyväksytyn tiesuunnitelman mukaisesta ratkaisusta voidaan toteuttaa kustannussyistä vain nyt parannettava osuus. Tiesuunnitelman muita parannustoimenpiteitä päästään toteuttamaan vain mikäli niihin saadaan myöhemmin rahoitusta.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 2,2 milj. euroa.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Ralf Ajalin Oy.

LISÄTIETOJA  

- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Timo Bäcklund, p. 0400 885 201

- Turun kaupunki: vastaava rakennuttaja Kimmo Pesu, p. 050 547 0433

- Ralf Ajalin Oy: työpäällikkö Risto Lindroos, p. 040 710 0517 ja vastaava työnjohtaja Viivia Takaoja, p. 050 571 2525


Regional information