Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi kaikissa ammattiryhmissä (Hämeen ELY-keskus)

Syyskuussa työttömyysluvut pysyivät lähes samalla tasolla kuin elokuussa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden työttömyysluvut kuitenkin kasvoivat ja avoimet työpaikat vähenivät. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi ammattiryhmittäin tarkasteltuna edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna kaikissa pääammattiryhmissä. Määrällisesti eniten työttömyys kasvoi vaatetus-, kone-, puu- ja sähköteollisuudessa (595), tieteellisessä, teknisessä ja taiteellisessa työssä (419), hallinto-, toimisto- ja IT-alan työssä (362) ja kaupallisessa työssä (361).

Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun lopussa 21 104 työtöntä työnhakijaa, mikä on 3 253 enemmän (18,2 %) kuin vuosi sitten ja työttömien määrä kasvoi elokuusta 3:lla (0,0 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä oli syyskuun lopussa 284 933 kasvaen edellisen vuoden syyskuusta 43 552:lla (18,0 %). Syyskuun työttömyysaste oli Hämeen ELY-keskuksen alueella 11,8 % ja koko maassa 10,9 %.

Työttömät työnhakijat eri ryhmissä ja avoimet työpaikat

Syyskuun lopussa Hämeen TE-toimiston työttömistä työnhakijoista oli henkilökohtaisesti lomautettuja 1 232, mikä on 492 enemmän (66,5 %) kuin vuosi sitten. Koko maassa lomautettuja oli 17 490, mikä on 6 787 enemmän (63,4 %) kuin vuosi sitten. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Hämeessä syyskuun lopussa 2 749, eli 543 enemmän (24,6 %) kuin vuotta aiemmin. Koko maassa nuorten työttömien määrä oli syyskuun lopussa 36 514 ja kasvoi vuodentakaisesta 6 793:lla (22,9 %). Vastavalmistuneita 25–29-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 146, mikä on 35 enemmän (31,5 %) kuin vuosi sitten Hämeessä. Koko maassa 25–29-vuotiaita vastavalmistuneita työttömiä työnhakijoita oli 2 959 eli 669 henkilöä enemmän (29,2 %) kuin vuosi sitten. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli Hämeessä 5 952 määrän kasvaessa viime vuodesta 1 096 henkilöllä (22,6 %) ja koko maassa 16 048 henkilöllä (26,5 %). Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita Hämeen TE-toimistossa oli syyskuun lopussa 1 498, mikä on 363 enemmän (32,0 %) kuin vuosi sitten.

Avoimia työpaikkoja oli syyskuun 2013 lopussa 1 460 ja avoimien työpaikkojen määrä on laskenut verrattuna kahteen edelliseen vuoteen vastaavaan ajankohtaan nähden. Uusia avoimia työpaikkoja Hämeen TE-toimistoon ilmoitettiin syyskuussa 1 877, mikä on 312 vähemmän (-14,3 %) kuin vuosi sitten. Kaikkiaan Hämeen TE-toimistossa oli syyskuun aikana avoinna 3 301 työpaikkaa, mikä on 759 (-18,7 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Lisätietoja: Hämeen työ- ja elinkeinotoimisto

  • Työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Harri Jokinen, puh. 0295 041 585
  • Palvelujohtaja Pekka Voutilainen, puh. 0295 041 795
  • Palvelujohtaja Marja-Leena Suominen, puh. 0295 041 794
  • Palvelujohtaja Jaana Hokkanen, puh. 0295 041 564

Katsauksen laati erikoissuunnittelija Jesse Marola, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 159.

Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013


Regional information