Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2013 (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt Kaakkois-Suomessa 9,5 % vuoden takaisesta. Koko maassa työhallinnon työnvälitystilaston mukaisia työttömiä oli syyskuun lopussa 18 % enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa. Työttömyys on kasvanut lähes kaikissa Kaakkois-Suomen kunnissa. Nuorten työttömyyden kasvu on kesän jälkeen hieman kiihtynyt.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi syyskuussa mm. kaupallisen työn ja teollisuuden toimialoilla ja lähinnä Kouvolan seudulla. Muissa seutukunnissa määrä pysyi viime vuoden tasolla.

Kaakkois-Suomessa oli syyskuun lopussa 18192 työttömänä olevaa työnhakijaa. Määrä on lisääntynyt Kymenlaaksossa 10,1 % ja Etelä-Karjalassa 8,6 % vuoden takaisesta.
Kaakkois-Suomen työttömyyden kasvu on edelleen pienempää kuin maassa keskimäärin. Koko maassa työhallinnon työnhakijoina oli 285000 työttömänä olevaa. Määrä on kasvanut viime vuoden syyskuusta 18 %.

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 (pdf, 187 kt)


Regional information