Navigeringsmeny
Uutiset 2017

Nyheter 2017

Nyheter 2017

Sikojen ulkotarhojen aitaamisen ja aitaamisavustuksen määräaikoihin jatkoa

Hallitus on päättänyt jatkaa sikojen ulkotarhojen aitaamiseen myönnettävän avustuksen hakuaikaa 28.2.2018 saakka. Alkuperäinen hakuaika päättyi 30.9.2017. Maa- ja metsätalousministeriö on lisäksi siirtänyt sikojen ulkotarhojen uusien aitaamisvaatimusten voimaantuloa vuoden 2018 alusta 1.6.2018 saakka.

Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on suojella suomalaistiloilla ulkoilevia sikoja afrikkalaiselta sikaruttotartunnalta. Tästä syystä sikojen pitäminen ulkona sallitaan vain säädetyin tavoin aidatuissa tarhoissa. Ulkonapitokiellon oli tarkoitus tulla voimaan 1.1.2018. Maa- ja metsätalousministeriö on 11.10.2017 muuttanut asetusta siten, että ulkonapitokielto tulee voimaan vasta 1.6.2018.

Maa- ja metsätalousministeriön tietojen mukaan aitaamisavustushakemuksia saatiin alkuperäiseen määräaikaan 30.9.2017 mennessä vain 44 kappaletta. Sikoja ulkotarhoissa pitäviä tiloja arvioidaan olevan Suomessa noin 280 kappaletta. Tästä syystä maa- ja metsätalousministeriö päätyi siihen, että ulkotarhojen aitaamiselle annetaan muutaman kuukauden lisäaika ja avustushaku avataan uudelleen muutamaksi kuukaudeksi.

Avustusta tuli hakea elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta 30.9.2017 mennessä. Hallitus on päättänyt avata hakuajan uudelleen niin, että hakuaika päättyy 28.2.2018. ELY-keskukset myöntävät avustusta jo ennen tätä määräaikaa. Aidan tulee olla valmis viimeistään 31.5.2018.

Lue lisää:

Sikojen ulkotarhojen aitaamisen ja aitaamisavustuksen määräaikoihin jatkoa (Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 12.10.2017)


Regional information