Navigeringsmeny
Uutiset 2017

Nyheter 2017

Nyheter 2017

Lintujen pesintäkausi on alkanut (Pirkanmaa)

Pihapiirissä pesivät linnut ilahduttavat, mutta esimerkiksi katolla pesivät lokit voivat aiheuttaa myös päänvaivaa. Pesimisaikaan emolinnut puolustavat herkästi pesiään ja poikasiaan, ja tuntiessaan olonsa uhatuksi saattavat tehdä syöksyjä myös ihmistä kohti. On kuitenkin epätodennäköistä, että lokki hyökkää ihmisen kimppuun. Lokit puolustavat poikasiaan kiivaimmin välittömästi poikasten kuoriutumisen jälkeen, ja usein lintujen aiheuttama häiriö on ohitse muutamassa viikossa. Koska kaikki linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja, ei pesien ja munien siirtäminen ja hävittäminen tai pesivien lintujen ja poikasten häiritseminen ole sallittua.  

Remontti- ja kunnostustyöt on hyvä ajoittaa pesimiskauden ulkopuolelle

Mikäli remontoitavan rakennuksen tiedetään olevan lintujen pesimäpaikka, remontista todennäköisesti aiheutuu kiellettyä häiriötä linnuille. Remontointityöt syytä ajoittaa joko ennen pesimäkauden alkamista tai sen jälkeen.

Rantojen kunnostus on hyvä aloittaa vasta lintujen pesimäkauden päätyttyä. Tiedossa olevat lintujen pesäpaikat on syytä jättää kokonaan hoitotoimien ulkopuolelle. Paras ajankohta umpeenkasvaneen venepaikan tai uimarannan ruoppaukseen sekä rantapensaikon ja -puuston raivaukseen on loppusyksy tai kevättalvi. Vesikasvillisuuden niitto kannattaa tehdä elokuussa, jolloin kasvillisuuden niitolla ja keruulla saadaan poistettua mahdollisimman paljon ravinteita vesistöstä.


Regional information