Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Maaseutuohjelmassa käynnistelevä vuosi (Etelä-Savon ELY-keskus)

Maaseudun kehittämisohjelmaan 2014-2020 liittyvien hanke- ja yritystukien päätöksenteko on saatu Etelä-Savossa liikkeelle, mutta tukien maksatus viivästyy.

Ohjelmakauden vaihdos on aiheuttanut yli puolentoista vuoden katkoksen hanke- ja yritysrahoitukseen, vaikka Suomi on ensimmäisiä EU:n maaseutuohjelman käyntiin saaneita maita. Katkoksen ovat aiheuttaneet ohjelmaan liittyvien kansallisten säädösten valmistumisen ja Hyrrä-tietojärjestelmän käyttöönoton viivästyminen.  

Kehittämishanketukea on haettu vuonna 2015 Etelä-Savossa ennätysmäärä. Alueiden väliset hankkeet mukaan lukien hakemuksia on yli 40 kpl. Jatkoon on selviytynyt viime vuonna haetuista 28 kpl alueellisia hankkeita ja kuusi alueiden välistä hanketta. Osa hankehakemuksista on saanut rahoituspäätöksen.  Hyrrä-tietojärjestelmän ongelmista johtuen hankkeiden päätöksenteko hoituu paperilomakkeilla ja maksatuksiin päästään vasta myöhemmin.

Maaseudun yritystukia on taloudellisista suhdanteista johtuen haettu normaalia vähemmän. Yritystukihakemuksia tuli 31 kpl vuonna 2015; näistä investointitukihakemuksia 25 kpl ja perustamistukihakemuksia 6 kpl. Yritystuissa päätöksenteko alkoi tammikuussa 2016, mutta maksatus pääsee alkamaan myöhemmin.  Myös yritystukien päätökset tehdään toistaiseksi paperilla. ELY-keskuksen yritysrahoitusta varten on laadittu Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia, jota käytetään hakemusten käsittelyn ja päätöksenteon tukena.

Maatalouden aloitus- ja investointituet voitiin hoitaa vuonna 2014 kokonaan kansallisella rahoituksella ja vanhoilla järjestelmillä. Maatalouden rahoitustukeen käytettiin vuonna 2014 noin 2,8 milj. euroa avustusta ja 8,2 milj. euroa korkotuettua lainaa. Investointitukimyöntöjä oli 22 kpl ja luopumistuen muutoksista johtuen nuorten viljelijöiden aloitustukia peräti 36 kpl. Vuoden 2015 hakua koskevissa valintajaksoissa maatalouden investointitukihakemuksia tuli yhteensä 35 kpl, joista maidon- ja lihantuotantorakennuksia oli 5 kpl. Nuorten viljelijöiden aloitustukihakemusten määrä oli 7 kpl. Maatalouden tukipäätökset tehdään Hyrrä-järjestelmässä, mutta myös niiden osalta maksatus hoituu vasta myöhemmin.  

Ympäristötoimenpiteissä tehdyt monet muutokset vaikuttivat siihen, että Etelä-Savon ELY-keskuksen alueella ympäristökorvaukseen sitoutuminen näyttäisi jäävän maan keskitason alapuolelle. Etelä-Savossa ympäristökorvaukseen sitoutui noin 79 % maataloustukea hakeneista viljelijöistä, kun koko maassa sitoutuneiden määrä oli 85 %.

Luomutuotanto on edelleen kasvussa ja monipuolistumassa Etelä-Savossa, sillä luomutuotantoa oli viime vuonna 265 tilalla yhteensä noin 10 250 hehtaarilla. Kokonaan uusia luomutuottajia aloitti 24 kpl ja luomutuotannon osuus oli peltoalasta 14,3, %.

Leader-ryhmien toiminta alkamassa

Etelä-Savon kolme Leader-ryhmää, Veej'jakaja ry, Rajupusu Leader ry ja Piällysmies ry, ovat omilla strategioillaan ja alueellaan mukana maaseudun kehittämisessä. Maaseutuviraston rahoitusviiveistä johtuen Leader-ryhmien toiminta ei vielä ole päässyt kaikilta osin vauhtiin. Tähän mennessä alueen kolmesta Leader-ryhmästä on ELY-keskukseen toimitettu päätettäväksi 39 kehittämis- ja investointihanketta ja 7 yritystukihanketta. Lisäksi on 7 teemahanketta, joiden avulla Leader-ryhmät voivat tukea yhdistysten pieniä investointeja ja kehittämishankkeita. Kaikilla kolmella Leader-ryhmällä on teemahakkeita.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Maija Puurunen, p. 029 502 4074, maija.puurunen(at)ely-keskus.fi
Johtava asiantuntija Ossi Tuuliainen, p. 029 502 4098, ossi.tuuliainen(at)ely-keskus.fi

      


Regional information