Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Tekesin rahoitus luo kasvua ja vientiä (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Tekesin rahoitusta saaneet pk-yritykset kasvattivat liikevaihtoaan ja vientiään selvästi enemmän kuin pk-yritykset keskimäärin.

"Liikevaihto kasvoi Tekesin rahoittamissa pk-yrityksissä vuosittain 18 prosenttiyksikköä enemmän kuin pk-yrityksissä keskimäärin 2011–2014. Rahoittamiemme pk-yritysten vienti kasvoi kahdella miljardilla eurolla kolmessa vuodessa projektin päättymisestä. Luvut ovat merkittäviä ja kertovat siitä, että parhaat yritykset ovat valikoituneet rahoitettaviksi", Tekesin pääjohtaja Pekka Soini sanoo.

ETLAlta on juuri valmistunut selvitys työpaikkojen kehityksestä 2003–2005 Tekesin rahoitusta saaneissa startupeissa. Selvityksen mukaan Tekesin rahoittamiin startupeihin oli syntynyt 3 000 työpaikkaa vuoteen 2013 mennessä ja syntyy edelleen lisää, kun työpaikkojen määrä muissa startupeissa junnaa lähtötilanteessa.

"Kannattaa lisäksi muistaa, että Tekesin rahoituksella syntyneet työpaikat ovat korkeaa osaamista vaativia työpaikkoja", Pekka Soini sanoo. Hän kannustaa pohtimaan, mistä yritys voi saada kilpailuetua.

"Yritys voi saada selkeää lisäarvoa murtamalla digitaalisuuden avulla perinteisiä liiketoimintamalleja tai yhdistämällä muotoilua, tunnetta, toiminnallisuutta ja teknologiaa. Tekes voi olla mukana sparraamassa ja jakamassa riskiä", Soini lupaa.

Rahoitus painottui pk-yrityksiin ja startupeihin

Vuonna 2015 Tekes rahoitti 575 miljoonalla eurolla yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten projekteja. Yritysten projekteihin summasta kohdistui 366 miljoonaa euroa, josta 70 prosenttia pienille ja keskisuurille yrityksille. Pk-yritysten osuus myönnetystä rahoituksesta kasvoi selvästi.

Pk-yritykset odottavat vuonna 2015 käynnistyneistä projekteista 8 miljardin euron liikevaihtoa tavoitevuonna.

Myös startupien rahoitus kasvoi. Tekes rahoitti kaikkiaan 702 startupia yhteensä 140 miljoonalla eurolla.

Vuonna 2015 päättyneissä projekteissa syntyi aiempaa enemmän välittömiä tuloksia. Projekteissa syntyi yhteensä 1 880 tuotetta, palvelua tai prosessia, 1 250 patenttia ja 1 320 opinnäytettä.

Tekesiltä liki 13,5 miljoonaa euroa Pohjois-Savon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan

Tekes on myöntänyt vuoden 2015 aikana Pohjois-Savon teknologia- ja innovaatiotoimintaan rahoitusta yhteensä 13,5 miljoonaa euroa.

Yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan myönnettiin 8,9 miljoonaa euroa 58 päätöksellä. Yli 70 % yritysrahoituksesta kohdistui pieniin tai keskisuuriin yrityksiin.

Julkisten organisaatioiden projekteihin Tekesin rahoitusta myönnettiin viime vuonna 24 hankkeeseen yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.

Kokonaisuudessaan Tekesin rahoitus oli lähes samalla tasolla kuin vuonna 2014.

Tarkemmat tunnusluvut ja yrityskohtaiset tiedot Tekesin rahoituksesta löytyvät sivulta www.tekes.fi/tekes/tulokset-ja-vaikutukset (Pohjois-Savon yrityksiin myönnetty rahoitus löytyy kohdistamalla haku maakunnan mukaan)

 

Lisätietoja Pohjois-Savossa
Team Finland-koordinaattori Helena Viita, Pohjois-Savon ELY-keskus. Puh. 040 149 0520, helena.viita(at)ely-keskus.fi


Regional information