Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Lapaskankaan uusi kiertoliittymä Kangasniemellä otetaan käyttöön torstaina 19.9.2013 (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on toteuttanut yhteistyössä Kangasniemen kunnan kanssa kiertoliittymän valtatie 13:lle, Lapaskankaalle. Nyt käyttöön otettava kiertoliittymä parantaa erityisesti liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta sekä kevyen liikenteen turvallisuutta.

Kiertoliittymä otetaan käyttöön torstaiaamuna 19.9.2013. Kiertoliittymä ei ole käyttöönotettaessa täysin valmis vaan päällystystöitä tehdään ainakin loppuviikon ajan. Kiertoliittymässä ajettaessa pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta liikenteen seassa mahdollisesti liikkuvien työkoneiden takia.

Kiertoliittymän käyttöönoton yhteydessä poistuvat toukokuun puolivälistä lähtien käytössä olleet kiertotiejärjestelyt.

Uusi tievalaistus otetaan käyttöön syys-/lokakuun vaihteessa ja kiertoliittymän yhteyteen rakennettava alikulkukäytävä valmistuu lokakuun loppupuolella. Koko hanke kaikkine viimeistely - ja istutustöineen valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

Hanketta rakennuttaa Pohjois-Savon ELY-keskus yhteistyössä Kangasniemen kunnan kanssa. Pääurakoitsijana hankkeella toimii Destia Oy.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1,2 milj. euroa ja hanke toteutetaan osittain kunnan ja osittain EU:n aluekehitysrahaston rahoituksella.

Kiertoliittymässä ajaminen, pdf 106 kt (Liikenneturva)

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
projektivastaava Heikki Liukkonen, 0295026742

Destia Oy
Hannu Härkönen p. 0400259234

 


Regional information