Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Etelä-Pohjanmaan suoselvityshankkeessa kerättiin luontotietoja Etelä-Pohjanmaan merkittävimmiltä suojelualueverkoston ulkopuolisilta ojittamattomilta soilta ja tarkasteltiin alueen suoluonnon nykytilaa kokonaisuutena ja kohteittain. Hankkeessa päivitettiin Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) toimesta maakunnan turvevaratiedot vastaamaan nykyisiä turpeen laatuvaatimuksia.

Luonnonarvojen selvityksissä kerättiin paikkatietoaineistoa 84 kohteen luontotyypeistä, tietyistä erityisen tärkeiksi arvioiduista kasvilajeista ja linnustosta. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin mukaan säilyviksi arvioidut luontotyypit muodostivat 63 %, silmälläpidettävät 27 % ja uhanalaiset 8 % selvitysalasta (yhteensä 13 070 ha). Alueen nykyiselle suomaisemalle ominainen piirre on pääasiassa ojituksista johtuva pirstoutuneisuus ja suoluonnon saarekemainen esiintyminen. Tehty tarkastelu osoittaa, että alueen ojittamattomilta soilta voidaan pirstoutuneisuudesta huolimatta tavata merkittäviä luonnonarvoja, kuten uhanalaisten luontotyyppien esiintymiä, uhanalaisia eliölajeja ja pienvesiä. Myös ojittamattomien soiden ryhmiä, jotka parantavat suolajiston säilymismahdollisuuksia, löytyy alueelta edelleen. Nykyinen soidensuojeluverkosto käsittää noin 4 % (18 500 ha) maakunnan koko suoalasta. Soidensuojelun merkittävimmät tarpeet ovat nykyisen suojelualueverkoston kytkeytyneisyyden ja maantieteellisen kattavuuden parantaminen sekä jäljellä olevien merkittävien luonnonarvojen turvaaminen mm. luontotyyppien ja lajien uhanalaisuustarkastelun valossa. Nykyisen soidensuojeluverkoston edustavuutta ja kattavuutta parannetaan vuosien 2013–2014 aikana valmisteltavan valtakunnallisen soidensuojelun täydennysohjelman avulla.

Turvevaratietojen päivitystyössä 1953 suolta tarkasteltiin 15:ttä kriteeriä ilmakuvien ja eri paikkatietoaineistojen avulla. Tulosten mukaan Etelä-Pohjanmaalla on vähintään 5 ha laajuisia, yli 1,5 m syvyisiä ja muiden ominaisuuksiensa puolesta teknisesti käyttökelpoisia turvevaroja 1 380 suolla yhteensä 67 000 ha (1 434 milj. suo-m3). Tästä määrästä 38 % eli 540 milj. suo-m3 on heikosti maatunutta (H1-4) turvetta. Merkittävimmät teknisesti käyttökelpoiset turvevarat sijaitsevat Seinäjoen, Kauhavan, Kauhajoen, Lapuan ja Alajärven kuntien alueilla. Eniten teknisesti käyttökelpoisia turvevaroja on valtioneuvoston soiden ja turvemaiden kestävää ja vastuullista käyttöä ja suojelua koskevan periaatepäätöksen (30.8.2012) mukaisissa luonnontilaisuusluokissa 0 ja 1, joissa on 61 % (43 000 ha, 877 milj. suo-m3) maakunnan käyttökelpoisista turvevaroista. Nykyisin Etelä-Pohjanmaalla on soita turvetuotannossa noin 24 000 ha.

Etelä-Pohjanmaan liitto on aloittanut turvetuotantoa ja suoluontoa käsittelevän Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan valmistelun. Kaavan valmistelussa hyödynnetään hankkeen tuloksia.

Loppuraportti löytyy Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivulta:

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Olli Autio (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Vaasa), puh. 040 709 9679
  • Turvevaratiedot: Tapio Toivonen (GTK, Kokkola), puh. 040 540 8539
  • Maakuntakaavoitus: Katriina Peltonen (Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki), puh. 040 356 8044

Regional information