Etänä Lapissa: Australiasta Rovaniemelle

Anna Filppa syntyi Uudessa-Seelannissa mutta varttui Australiassa. Siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä, joka oli Australiassa opiskelujen takia. Mies sattui olemaan suomalainen – ja suostutteli Annan mukaansa Napapiirille, josta oli kotoisin. Niin seikkailunhaluinen nuori tyttö, joka Anna tuolloin oli, seurasi rakastunutta sydäntään aina Suomeen saakka.


Rovaniemi tarjosi hänelle ja hänen miehelleen erinomaiset mahdollisuudet jatko-opiskeluun, ja molemmat opiskelivat siellä kansainvälistä liiketoimintaa. Nyt, 17 vuotta myöhemmin, Anna asuu yhä Rovaniemellä, ja hänellä on neljä lasta. Yksi parhaista asioista kotona työskentelyssä on se, että hän ennättää olla lastensa kanssa ja ansaitsee samalla rahaa.

– Rakastan nykyistä elämäntyyliäni. Se on tasapainoista ja ihanaa, Anna sanoo.
Anna työskentelee sisältömarkkinoinnin strategina ja auttaa yrityksiä suunnittelemaan strategisesti brändinsä verkkonäkyvyyttä. Vuosien aikana hän on ammentanut osaamista ja taitoja verkosta.

– Olen opiskellut tuntikaudet markkinointia YouTubessa. Siellä voi oppia ihan mitä tahansa, ja sieltä olen hankkinut osaamiseni markkinoinnin ja verkkonäkyvyyden alalta.

Anna ryhtyi syksyllä 2020 yrittäjäksi, kun hänen aikaisempi tehtävänsä markkinointijohtajana Arctic Light Hotelissa, yhdessä Rovaniemen ylellisimmistä hotelleista, päättyi. Matkailuala elää juuri nyt vaikeita aikoja, ja yhtä lailla on kärsinyt markkinointiala.

Uusi työtilaisuus tuli odottamattomasta suunnasta. Annan äiti soitti Australiasta ja kysyi, onko tällä kokemusta markkinoinnista, sillä hänen ystävänsä yritys kaipasi apua. Anna oli heti mukana, ja sen jälkeen kaikki sujui kuin itsestään. Silloin hän ymmärsi, että on muitakin, jotka tarvitsevat hänen palveluitaan. Hän teki itselleen verkkosivut, ja parissa kuukaudessa kalenteri oli täyttynyt tilauksista. Tällä hetkellä hän jakaa aikansa muutaman eri puolilla maailmaa toimivan vakioasiakkaan kesken: Nämä sijaitsevat Sydneyssä, Floridassa ja muualla Amerikassa. 

– Se oli kuin taikaa! Kaikki loksahti kohdalleen, ja nyt saan tehdä sitä mitä rakastan.
Sisältömarkkinointijohtajana Anna huolehtii asiakkaidensa verkkonäkyvyydestä. Hän varmistaa, että näiden brändi on johdonmukainen verkkosivuilta Instagramiin ja YouTubeen ja että materiaali on huippulaatua.

Koska asiakkaat sijaitsevat eri mantereella, kaikki ei aina ole aivan yksinkertaista, mutta moderni teknologia mahdollistaa paljon. Anna pitää asiakkaisiinsa yhteyttä makuuhuoneessaan sijaitsevan työpöytänsä äärestä Zoomin kautta. 

– Käytämme myös ohjelmaa nimeltä Slack. Sen avulla voi lähettää pikaviestejä tietokoneen kautta. Tuntuu melkein kuin olisimme samassa toimistossa.

Itsensätyöllistäjänä Annalla on mahdollisuus omaan aikaan ja tilaan. Hän työskentelee mielellään niin, että tekee tunnin töitä ja pitää sitten 15 minuutin tauon.
– Ensimmäisellä tauolla valmistan itselleni mangosmoothien. Se on ihanaa! Sitten teen taas tunnin töitä ja seuraavalla tauolla venyttelen. En joogaa, mutta hengitän ja rentoudun ja siirrän painopisteen hetkeksi pois töistä.

Sitten hän työskentelee taas muutaman tunnin ja käy lounaalla, jos on hyvä sää. Hänellä on aikaa jopa leikittää ja kouluttaa koiranpentuaan. Sen jälkeen hän tekee vielä pari tuntia töitä,
ennen kuin päivän työt on tehty. Illalla on perheen vuoro, ja silloin hän leikkii pihalla lasten kanssa. Usein hän ehtii myös lähimetsään kävelylle ystävän kanssa tai niin, että lapset pyöräilevät mukana. Toisinaan hän käy rauhallisella kävelyllä itsekseen.


Rovaniemellä Anna rakastaa eniten luontoa. Hänen mielestään Rovaniemi on täydellinen paikka kasvattaa lapset. Hän arvostaa myös sitä, että Rovaniemellä kaikki on vartin automatkan sisällä, mikä on lapsiperheen kannalta toimiva juttu. Vapaa-ajallaan hän käy mielellään ystävien kanssa ulkona syömässä tai lasillisella viiniä.

– Rovaniemellä on upeaa myös se, miten ruokakulttuuri on viime vuosina kehittynyt. Nykyisin täällä on hyvä valikoima ravintoloita, joita ei ollut, kun muutin tänne. Silloin oli hiukan pelkistetympää. Mutta nykyisin tarjolla on monenlaista gourmetruokaa ja kaiken maailman makuja – pidän siitä kovasti.

 

Teksti, kuvat ja video: All about Lapland/Alex Kuznetsov.