Navigeringsmeny
Nyheter 2019

Mustilaan vai Mumbaihin? Saimaalle vai Salomonsaarille?
Valinnalla on ilmaston kannalta iso merkitys, mutta elämyksellisyydestä ei tarvitse joustaa.


 

Tee Se Suomessa -lähimatkailukampanja nostaa esiin kestävää ja ilmastoystävällistä kotimaanmatkailua. Kampanjasivustolle www.teesesuomessa.fi on koottu yli 200 mielenkiintoista matkailukohdetta, joita on rahoitettu EU:n maaseuturahastosta. Kohteet on jaoteltu maakunnittain, joten koko loman matkailuvinkit saa koottua yhdeltä sivustolta. Kaakkois-Suomesta on mukana yhteensä 16 kohdetta - Etelä-Karjalasta ja Kymenlaaksosta kummastakin kahdeksan. Mukana mm. Parikkalan patsaspuisto, Ilkonsaaren skiitat, Iitin harrastajateatteri, Anjalan kartano ja Kaunissaaren saaristolaismuseo.

Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät

Matkailu työllistää yli 140 000 suomalaista. Varsinkin maaseudulla matkailukohteen vaikutus lähialueelle on merkittävä: matkailukohde luo kysyntää alueen muillekin yrityksille, esimerkiksi kaupalle ja palvelualalle. Suomen matkailu kasvaa neljän prosentin vuosivauhtia.

Kotimaiset matkailuyritykset ovat tehneet EU:n maaseuturahaston siivittämänä 120 miljoonan euron investoinnit vuosina 2014–18.
– Maaseudun yritysrahoitus on monelle matkailuyrittäjälle se tekijä, joka mahdollistaa tai vauhdittaa investointia. Ilman tätä rahoitusta moni investointi olisi jäänyt tekemättä, sanoo maatalousneuvos Taina Vesanto. 

Matkailuala on saanut 20 miljoonan euron rahoituksen kehittämishankkeisiin vuosina 2014–18. Hankkeissa matkailualan toimijat ovat muun muassa kehittäneet yhteismarkkinointia, yhteisiä tuotteita tai palveluita. Lisäksi on rakennettu ja kunnostettu tuhansia luonto- ja liikuntakohteita, kuten laavuja, reitistöjä, uimarantoja ja leikkipaikkoja ympäri Suomen. Monet näistä kohteista ovat henkeäsalpaavia retkeilypaikkoja, jotka houkuttelevat paikallisen väestön lisäksi vieraita kauempaakin ja ovat käytettävissä ilman pääsymaksuja.

Kampanjaan voivat osallistua kaikki halukkaat. Kun käyt kotimaan kohteessa, jota suosittelisit muillekin, jaa se sosiaalisessa mediassa tunnisteella #TeeSeSuomessa. Suosittelemme myös maaseutuohjelman tunnisteen #MaaseutuFi-käyttöä.

Kampanjan on ideoinut Euroopan unionin maaseutuohjelman viestintäverkosto, johon kuuluu viestinnän ammattilaisia eri puolilta Suomea, ja sen taustalla ovat maaseutuverkostopalvelut, Ruokavirasto sekä maa- ja metsätalousministeriö.



- Teksti ja kuva Pyhällön frisbeegolfradalta:  Marjukka Hermonen
 

 


Regional information