Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Kettumäen ylikulkusillan uusimisesta muutoksia liikennejärjestelyihin Hämeenlinnassa (Uudenmaan ELY-keskus)

Kettumäen ylikulkusilta Hämeenlinnassa uusitaan tulevan vuoden aikana. Ylikulkusillan uusimistöiden takia Pälkäneentie (tie 57) ja Tampereentie (tie 3057) katkaistaan liikenteeltä joulukuun alussa ja liikenne ohjataan kulkemaan kiertotietä. Muuttuneet liikennejärjestelyt ovat voimassa ensi syksyyn saakka.

Pälkäneentie katkaistaan liikenteeltä Kirstulantien eritasoliittymien ja Kirstulantien väliltä maanantaina 8.12.2014 klo 8.00 alkaen. Uusimistöiden eri vaiheista johtuen Pälkäneentien kiertotie kulkee joulukuussa eri reittiä kuin tammikuussa käyttöön tuleva kiertotie, joka on voimassa töiden loppuun saakka.

Uusimistöistä johtuen myös ylikulkusillan alittava Tampereentie (3057) katkaistaan liikenteeltä Kirstulan eritasoliittymän ramppien väliltä 8.12.2014 klo 8.00 alkaen. Tampereentien ollessa suljettu ajoneuvoliikenne ohjataan kiertotietä Kirstulan eritasoliittymän ramppien (25313 ja 23513) kautta koko siltatöiden ajan.

Pälkäneentien kiertotiejärjestelyt joulukuussa 2014:

Pälkäneentien ollessa suljettu ajoneuvoliikenne ohjataan joulukuun ajan kulkemaan Kirstulan eritasoliittymän itäisen rampin (23513), Tampereentien (tie 3057) ja Kirstulantien kautta.

Pelastus-, joukko- ja taksiliikenne sekä mopo- ja traktoriliikenne voivat käyttää edellä mainittua kiertotietä koko uusimistyön ajan.

 

Pälkäneentien kiertotiejärjestelyt tammikuusta 2015 lähtien:

1.1.2015 alkaen Pälkäneentien ajoneuvoliikenteen kiertotie siirretään kulkemaan Wartiamäentien (tie 130), Kalvolantien (tie 130) ja Hattulantien (tie 3051) kautta.

 

Kevyt liikenne pääsee työmaan ohi normaalisti Kettumäen ylikulkukäytävää pitkin koko uusimistyön ajan.

Kettumäen ylikulkusillan uusimistyöt valmistuvat viimeistään syksyllä 2015, jolloin myös töihin liittyvät liikennejärjestelyt puretaan.

 

Lisätietoja:

  • urakoitsijan edustaja Asko Markoff, Destia Oy, puh. 040 020 7211
  • valvontakonsultti Juha Noeskoski, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, puh 040 670 7990
  • projektipäällikkö Olli-Pekka Aalto, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 493

 

 


Regional information