Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Rautavaaralla kantatie 87:n varrelle tehdyt kevyen liikenteen järjestelyt Urheilutien ja Pappilanmäen välillä ovat valmistuneet (Pohjois-Savon ELY-keskus)

Heinäkuussa 2013 käynnistynyt kevyen liikenteen väylän rakennusurakka on valmistunut Rautavaaralla.

Hankkeessa rakennettiin yhteensä 1,1 kilometriä uutta kevyen liikenteen väylää ja valaistusta sekä jatkettiin Murtopuron teräsputkisiltaa. Hankkeen yhteydessä Rautavaaran kunta rakennutti kevyen liikenteen väylän yhteyteen uutta jätevesiviemäriä noin 600 metrin matkalle.

Kevyen liikenteen väylä ylettyy nyt Rautavaaran kylältä yhtenäisenä Pappilanmäelle saakka.

Hankkeen rakennuskustannukset olivat yhteensä noin 0,5 M€.  

Hankkeen rahoittajia olivat Pohjois-Savon ELY-keskus ja Rautavaaran kunta. Rakentamisen pääurakoitsijana on toiminut Savon Kuljetus Oy.

 

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
projektivastaava Maarit Kauppinen puh.0295 026 726


Regional information