Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Kainuun ELY-keskus kehottaa Talvivaaraa varmistamaan ympäristöturvallisuuden (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun ELY-keskus havaitsi tarkastuskäynnillään Talvivaaran kaivosalueella 18.11.2013, että joidenkin jo suunniteltujen ympäristöturvallisuuden kannalta merkittävien rakenteiden valmistelutyöt olivat keskeytyneet. Havainnon perusteella Kainuun ELY-keskus antoi Talvivaaralle 19.11.2013 kehotuksen ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi. Kehotuksella halutttiin varmistaa, että rakennustöitä jatketaan.

Talvivaara on rakentamassa uutta putkilinjaa kipsisakka-altailta ja etelän suunnassa olevalta Kortelammelta avolouhoksen vieressä olevaan vesienkäsittely-yksikköön. Putkilinjalla varaudutaan säätelemään Kortelammen altaan vedenpintaa, joka mallinnusten perusteella jatkaa nousuaan kohti ensi kevään kevättulvia. Talvivaara kertoi tarkastuskäynnin yhteydessä, että linjan rakentaminen oli keskeytetty. Yhtiö ilmoitti 19.11. että linjan rakentamista jatketaan jälleen.

Talvivaaran on myös rakennettava riittävästi tilaa varastoitaville vesille Oulujoen vesistöalueen puoleisiin altaisiin ja Kuusilammen avolouhokseen. Kainuun ELY-keskuksen näkemyksen mukaan nämä suunnitellut rakennustyöt ovat ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä. Rakennustöiden avulla varaudutaan kevättulvien aiheuttamaan veden pinnan nousuun etelän suunnassa Kortelammen padolla sekä varmistetaan riittävä varoallaskapasiteetti sekä Vuoksen että Oulujoen vesistöalueiden puolella. Talvivaaralta 19.11. saatujen tietojen mukaan myös näiden töiden jatkamisesta on päätetty.

Kainuun ELY-keskus huomauttaa, että Talvivaaran tulee joka tilanteessa varmistua siitä, että käytössä on riittävästi kemikaaleja vesienkäsittelyä varten, että liuoskierron pumppauksista huolehditaan ja mahdollisiin pumppujen rikkoutumiseen on varauduttu. Niin ikään tulee huolehtia, että kaivoksen päästö- ja vesistötarkkailua jatketaan normaalisti. ELY-keskus pyytää Talvivaaralta myös selvityksen, kuinka ensi vuoden kevättulviin aiotaan varautua niin, että toiminta on kaikissa tilanteissa ympäristö- ja vesitalousluvan mukaista.

Kainuun ELY-keskus on tehostanut Talvivaara Sotkamo Oy:n ympäristö- ja vesitalouslupien valvontaa varmistaakseen, että toiminta on muuttuvassa tilanteessa lupien mukaista. Toistaiseksi ELY-keskus käy paikan päällä tarkastuskäynneillä säännöllisesti vähintään kaksi kertaa viikossa. Kainuun ELY-keskus on myös sopinut Talvivaaran kanssa, että vesitaseen hallinnan kannalta merkityksellisistä asioista raportoidaan nykyistä tiheämmin.

 

Linkki: Kainuun ELY-keskuksen kehotus 19.11.2013

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
yksikön päällikkö Sari Myllyoja, p. 029 502 3833 (ympäristöturvallisuus),
yksikön päällikkö Kari Pehkonen, p. 029 502 3856 (patoturvallisuus).


Regional information