Navigointivalikko
Blogi: Rakennusperintöä odotellessa

Blogi: Rakennusperintöä odotellessa

28.9.2020

Säpilän riippusillan kunnostaminen on vuoden satakuntalainen kulttuuriympäristöteko

28.9.2020

Satakunnan kulttuuriympäristöteko -palkinto on jaettu vuodesta 2017 lähtien yhteisölle tai muulle toimijalle, joka vaalimistyöllään on vaikuttanut Satakunnan kulttuuriympäristön hyvinvointiin ja rohkaissut sen ylläpitoon. Tänä vuonna kolmatta kertaa jaetulla kulttuuriympäristöteko -palkinnolla osoitettiin kiitosta Raition kyläyhdistykselle, joka omistautuneen talkootyön voimin kunnosti vanhan, jo käyttökieltoon asetetun Säpilän riippusillan Kokemäellä. Palkinnon jakoi Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä perjantaina 18.9.2020.

silta joen yli.
Käyttökieltoon asetettu Säpilän silta avattiin uudestaan keväällä 2019 lähes vuoden kestäneen omistautuneet kunnostustyön jälkeen. Eikä uudistuneen sillan upea näky petä.

Monet kulttuuriympäristökohteet voivat joutua kokemaan kaamean kohtalon, kun luonnonvoima ja aika tekevät tehtävänsä, eikä kohteen kunto enää kestä. Kokemäenjoen yllä riippuva Säpilän silta on toiminut 1950-luvulta lähtien kulkureittinä, mutta myös virkistys- ja ulkoilukäytössä. Kokemäenjoki ehti riepotella siltaa vuoteen 2017 asti, jolloin se lopulta jouduttiin asettamaan käyttökieltoon ja suljettiin huonokuntoisena. Vaikka tilanne tuolloin näyttikin synkältä, toivo ei ollut sillan osalta menetetty. Apuun astui vuodesta 1984 toiminut kyläyhdistys, joka vuonna 2018 virallisesti rekisteröityi ja vuokrasi sillan Kokemäen kaupungilta. Yhdistyksen nimenomaisena tarkoituksena oli kunnostaa silta uuteen, mutta vanhaan uskoonsa, ja täten myös säilyttää tärkeä osa alueen identiteettiä.

Vanhasta uutta uutteralla yhteistyöllä

Vanhat rakennukset ja rakenteet saattavat joskus vaikuttaa toivottomilta tapauksilta. Turhautuneena parahdetaan, että rahaa ja vaivaahan tässä säästyy, jos vain annetaan lahota – suljetaan ja puretaan, ehkä myöhemmin rakennetaan tilalle täysin uutta. Joskus kuitenkin uudistettu vanha voi olla parempi kuin mikään muu.

Säpilän riippusillan avajaisia vietettiin vappuna 2019. Pirskeet olivat lähes seitsenkymppisellä sillalla riemuisat, sillä juhlavieraita riitti ja Kokemäen soittokunnan torvet soivat sillan kunniaksi. Samalla, kun juhlistettiin kunnostettua siltaa, juhlittiin myös sen eteen tehtyä työtä, tekijöitä ja tukijoita. Raition kyläyhdistyksen toiminta osoitti sen, että joskus rakennusperintö vaatii osakseen vain hyvän porukan, tarpeeksi puhtia ja ripauksen taitoa.

Sillan elvytystyöhön osallistui talkoomielin, avustuksin ja lahjoituksin monet eri tahot ja yksilöt. Herännyt yhteisöllisyys viestii sillan merkityksestä osana alueen kulttuuriperintöä ja ennen kaikkea osana Kokemäen kulttuurimaisemaa. Kulttuuriympäristön ylläpito voi vaatia vaivaa, mutta talkoolaiset ja Säpilän sillalla vierailleet voivat todistaa: lopputulos on kaiken vaivan arvoista.

yksityiskohta sillasta, sydämen muotoinen lukko jossa nimikaiverrukset.Säpilän silta kunnostettiin kyläyhteisön voimalla ja rakkaudella. Nyt rakkautta on kiinnitetty myös sillan kaiteeseen.

Kulttuuriympäristöteko -palkinto on tunnustus kulttuuriympäristötyölle

Säpilän silta riippuu osittain kallionkielekkeeltä, osittain puiden varassa Kokemäenjoen yllä. Katsojan silmiin näyttää siltä, että silta olisi aina ollut siinä. Se sulautuu maisemaansa ja ympäristöönsä. Samalla se on kuitenkin myös alueen maamerkki, johon yhdistyvät pitkän historian tuomat muistot ja arvot. Ehkä näissä tekijöissä piilee sillan taika, jonka tunnisti myös Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä sen myöntäessä sillan kunnostamiselle kulttuuriympäristöteko -palkinnon.

puu, josta rungon osa kietoutunut sillan metallipidikkeen ympärille.Sillan pidikkeet olivat sulautuneet osaksi luontoa.

ihmisiä sillalla.Kulttuuriympäristötyöryhmän ja kyläyhdistyksen jäsenet testaamassa riippusiltaa.

Kulttuuriympäristöteko -palkinto jaetaan tunnustuksena maakunnassa tapahtuvalle kulttuuriympäristötoiminnalle. Palkinnon saajat ovat toimineet esimerkillisesti kulttuuriympäristön ja sen vaalimisen eteen. Palkinnolla halutaan kannustaa vastaavanlaiseen toimintaan myös jatkossa.

Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä luovutti palkinnon Raition kyläyhdistykselle aurinkoisena syyskuisena perjantaina. Vielä edellisenä päivänä kova syysmyrsky oli riepottanut siltaa kuin todistaakseen sen kestävyyden. Raition kyläyhdistys otti kulttuuriympäristöasiantuntijoiden myöntämän tunnustuksen vastaan kiitollisena. Palkinnon luovutuksen jälkeen kavuttiin juhlallisin tunnelmin hiljaa heiluvalle sillalle. – Eikä kyläyhdistyksen jäsenten puheensorina ja tarinat sillan kunnostusvaiheista olleet katketakseen. Riippusillan elvyttäminen oli selvästi yhdistyksen jäsenille merkittävä teko, jota muistellaan vielä pitkään ylpeydellä ja symbolina yhteisestä ponnistuksesta.

Työstä saakin olla ylpeä, sillä silta on näyttävä ja juuri paikkaansa kuuluva.

Kuvat ja teksti: Meri-Tuuli Suorsa, suunnittelija / Varsinais-Suomen ELY-keskus

14.7.2020

Kulttuuriympäristöohjelma - matka omaan maakuntaan

Kesäkuun alussa startattiin Satakunnan kulttuuriympäristöohjelman laaja päivitystyö. Ohjelman suunnittelijalle sateli lähipiiristä kysymyksiä: Mikä kulttuuriympäristöohjelman tarkoitus on? Mitä kulttuuriympäristöjä Satakunnassa on? Tuolloin allekirjoittaneen vastaukset saattoivat olla kuin suoraan lainauksia Museoviraston Kulttuuriympäristö -sivuilta. Heinäkuun toisena päivänä tämä kuitenkin muuttui.

Tuona aurinkoisena päivänä nappasin nimittäin kameran kainaloon ja lähdin kohti satakuntalaisia kulttuuriympäristökohteita. Tarkoituksena oli ottaa valokuvia paikallisista kohteista, jotta verkossa julkaistavalle ohjelmalle saataisiin päivitetty ja raikas visuaalinen ilme. Tiesin heti, minne minun on ensimmäisenä suunnattava: Noormarkkuun.

Ahlströmin ruukkialueen lumo

Porin Noormarkussa sijaitseva Ahlströmin ruukkialue kantaa valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön titteliä. Alue on ehkä yksi tunnetuimmista Satakunnan kulttuuriympäristökohteista ja voisi sanoa sen olevan osa satakuntalaista yleissivistystä. Näin ollen ei ollut ihme, että matkaa taittaessa omassatunnossani kolkutti: vaikka olen asunut Porissa jo kuutisen vuotta (vielä enimmäkseen kulttuuriperinnön tutkimusta opiskellen…), en ollut ikinä aikaisemmin astunut jalallakaan alueelle.

maisemakuva.
Ahlströmin ruukkialue Noormarkussa.

Valokuvat eivät tee Noormarkussa sijaitsevalle ruukkialueella oikeutta. Alueelle saapuessani minut valtaa tunne kuin olisin ulkomailla, vaikka Google Maps kovasti väittää minun taittaneen vaivaiset 17 kilometriä kotipihaltani. Ahlströmin rakennusten luomassa ympäristössä leijuu rauhallinen, historiallinen ja arvokas tunnelma. Olo nuorella kulttuuriperinnön tutkijalla on kuin Liisalla Ihmemaassa. Seisoessani sillalla katsomassa kohti historiaa huokuvia maisemia, Makkarakosken voimalaitosta ja punaisia saharakennuksia, ymmärrys näkemäni merkityksestä iskee voimalla vasten kasvoja: Tämän vuoksi me sitä teemme –kulttuuriympäristöohjelmaa.

Muutakin kuin rakennusperintöä

Noormarkun Ahlströmin ruukkialue on esimerkki postikorttimaiseman kaltaisesta arvokkaasta, hyvin säilyneestä rakennetusta kulttuuriympäristöstä. Matka kulttuuriympäristöohjelman parissa ei kuitenkaan ole pelkkää vanhaa rakennusperintöä, vaan ohjelmassa syvennytään myös laakeisiin kulttuurimaisemiin ja arkeologiseen perintöön, jotka rakennusperinnön tapaan kertovat tärkeää tarinaa ihmisten ja ympäristön yhteiselosta.

Valokuvausmatkallani ajaudun arkeologisille kohteille yllättäen ja hieman sattuman kaupalla. Pysähdyn jarrut kirskuen tajutessani, että olen juuri ajanut kuin tyhjästä ilmestyneen muinaismuistoalue -kyltin ohi. Siellä on käytävä! Ulvilan Liikistön muinaismuistoalueelle saapuessani vaikuttaa kuin rakennetut puurappuset ja historiasta kertova kaiverrettu kivi olisivat portti suoraan mystiseen maailmaan. Liikistö ei yllätä minua pelkästään sijainnillaan: Hämmennyn siitä, kuinka kivirykelmät metsän keskellä kykenevät herättämään mielikuvitukseni niin voimalla käyntiin. Yhtäkkiä en enää seisokaan Ulvilan metsässä hyttysten keskellä. Yhtäkkiä olen keskiajalla käräjäkivillä, Liikistön saaressa.

kivi, johon kaiverrettu tekstiä.Muinaismuistoalueen kyltti vihreässä metsässä.
Ulvilan Liikistön muinaismuistoalue.

Pintaa syvemmälle kulttuuriympäristöihin

Ihmiset tarvitsevat kulttuuriympäristöjä, mutta myös kulttuuriympäristöt tarvitsevat ihmisiä. Liikistön muinaismuistoalue on esimerkki siitä, kuinka kulttuuriympäristö pitää sisällään paljon enemmän, mitä se ulkoisesti osaa näyttää. Jotta Liikistön muinaismuistoalue tai Noormarkun ruukinalue olisivat kertomassa tarinaansa vielä vuosien ja vuosien päästä, tarvitaan panostusta, asiantuntevuutta ja ajankohtaista tietoutta – tarvitaan kulttuuriympäristöohjelmaa. Parhaimmillaan kulttuuriympäristöohjelma vie maakuntamatkalle, jossa ympärillä olevien kulttuuriympäristöjen merkityksiä opitaan tuntemaan ja ymmärtämään.

Satakunnan kulttuuriympäristöohjelman päivitys julkaistaan loppuvuodesta 2020 ymparistonyt.fi -sivuilla.

Teksti ja kuvat: Meri-Tuuli Suorsa, suunnittelija / Varsinais-Suomen ELY-keskus

1.7.2020

Mitä suunnittelija tekee?

- Jesh! Tästä tulee hyvä! Suunnittelijan huudahdus kaikuu huoneessa samalla kun hän nousee tuoliltaan ja vähän hypähtelee työpöytänsä vierellä. Ilonpurskahdus johtuu tällä kertaa siitä, että hänen ideoimansa ajatus uudesta somekampanjasta on juuri saanut kannatusta työkavereilta ja sehän piristää kenen tahansa mieltä.

Suunnittelijan työ onkin parhaimmillaan luovaa toimintaa ja onnistumisen kokemukset liittyvät usein juuri sellaisiin tilanteisiin, joissa omat tai työkavereiden kanssa pähkäillyt uudet ideat osoittautuvat toimiviksi. Tällä hetkellä jännitän sitä, että millaisia valokuvia ja videoita työkaverit ja yhteistyökumppanit kuvaavat kesällä, kun käyvät retkillä itselleen tärkeissä kulttuuriympäristöissä. Materiaalia aiotaan näet käyttää uuden julkaisumme piristämiseen ymparistonyt.fi-verkkosivustolla.

Projektina Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöohjelman päivitys

Suunnittelijan työ muotoutuu hyvin pitkälti kulloinkin kyseessä olevan hankkeen tarpeiden mukaan. Nyt on kyseessä Varsinais-Suomen kulttuuriympäristöohjelman päivitys, jonka tekemiseen on tällä kertaa varattu aikaa kuusi kuukautta huhtikuusta syyskuuhun. Kulttuurityöhankkeessa suunnittelijan on hyvä tuntea vähän alaa. Itse olen opiskellut niin kulttuurihistoriaa, museologiaa, kansatiedettä kuin arkeologiaakin. Ja näiden lisäksi myös kaupallista- ja ravintola-alaa. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että laaja tietotaito eri aloilta helpotti hyppäämistä tähän suunnittelijan rooliin.

Suunnittelijan työ on monipuolinen sekoitus hankkeen suunnittelua ja sihteerinä toimimista. Suunnittelija tuottaa, koordinoi ja kehittää kokonaisuuksia. Sihteeri puolestaan toimii esimiehen avustajana esimerkiksi palavereissa sekä laatii ja arkistoi asiakirjoja. Ja molempien työtehtäviin kuuluu tiedottamista, sekä talon sisällä että sen ulkopuolelle. Tähän kyseiseen työtehtävään liittyisi myös jonkun verran matkustamista mm. Satakunnassa pidettäviin palavereihin mutta näin poikkeusaikana palaverit on pidetty etänä.


Suunnittelija työssään. Kuva: Karolina Jalarvo

Suunnittelijan työ rakentuu siis ongelmanratkaisusta, organisoinnista ja kehittämishaasteista. Myös ennakkoluulottomuus ja halu oppia uutta auttavat suunnittelijaa hänen työssään. Eikä sujuvasta kynästäkään ole ollut haittaa. Sillä voi sitten vaikka kirjoittaa blogikirjoituksen siitä, mitä suunnittelija tekee.

Hyvin suunniteltu! Se on puoliksi tehty!

Karolina Jalarvo
Kirjoittaja toimii suunnittelijana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueiden käytön yksikössä

30.4.2020

Maalauskelit lähestyvät - pensselit esiin!

Kun kevätaurinko alkaa pilkottaa, niin sormet jo syyhyävät ulkotöihin. Kerromme tässä käytännön vinkkejä ulkomaalauksesta, joka on yksi tyypillisistä avustettavista hankkeistamme.

Organisoi työmaa hyvin

Suunnittele hyvissä ajoin värien valinta. Ulkomaalauksessa värisävyjä kannattaa murtaa riittävästi, sillä kirkkaassa auringonvalossa liian puhdas väri näyttää räikeältä. Hyvä konsti on ostaa muutama pieni purkki maalia ja tehdä etukäteen koemaalauksia, vähintään neliömetrin kokoisina, jotta halutuista väreistä saadaan varmuus. Katsele koemalleja eri vuorokauden aikana; miten valon määrä vaikuttaa värisävyyn. Jos väri näyttää joka toinen päivä hieman liian vaalealta ja joka toinen päivä liian tummalta, se on todennäköisesti juuri se oikea sävy. Muista, että vierekkäiset värit vaikuttavat toisiinsa ja värien erilaisilla rinnastuksilla on yllättävän suuria eroja.

Kannattaa ottaa itse etukäteen selvää oikeasta maalityypistä ja pitää siitä kiinni ostoksilla. Joissain rautakaupoissa juuri se haluamasi pellavaöljymaali saattaakin olla tilaustavaraa, joten on hyvä varmistaa saatavuus ja olla hyvissä ajoin liikkeellä. Maaliostoksille ei kannata sännätä enää samana aamuna kun talkooporukka on jo tulossa. Välineisiin kannattaa myös panostaa. Maalari-isäni lähetti pulmatilanteessa kauttani tuttavilleni usein neuvon "Osta paremmat pensselit."

Mikäli palkkaat ulkopuolisen maalausurakoitsijan, muista varata työ ja sopia aikataulusta hyvissä ajoin, jotta ehdit saada työn teetettyä ennen syyssateita.


Maalaustyössä pohjatyöt ovat yhtä tärkeät kuin itse maalaaminen. Kuva Kalle Virtanen, Satakunnan Museo.

Avustuskohteissamme oikean maalityypin valinta on tärkeää ja ehdoton edellytys avustuksen saamiselle. Jos olet epävarma maalin (tai jonkin muun materiaalin tai työtavan) valinnasta, ota yhteys kohteen valvojaan, jonka yhteystiedot löydät avustuspäätöksestäsi.

Öljyvärit

Avustuskohteissamme aikaisemmin hyväksyttyjä maalivalmistajia pellavaöljymaalien osalta ovat:

Uula-tuote (pellavaöljymaali), Kymin palokärki, Allbäck, Gysinge, Virtasen maalitehdas, Tikkurila (vain Lin-öljymaali), GVK (Lappi-perinnemaali) ja Ottosson. Täydennämme listaa tarvittaessa. Mikäli suunnittelet käyttäväsi avustuskohteessa jotain listassa mainitsematonta maalia, niin otathan yhteyttä avustuskohteen valvojaan. Aito pellavaöljymaali on sideaineeltaan pelkkää pellavaöljyvernissaa.

Uula-tuotteen petrooliöljymaali ei sovellu esimerkiksi tiiviissä rakennetussa ympäristössä (kuten esimerkiksi Uudenkaupungin keskustan tai Turun Portsan puutalokorttelit) olevalle kohteelle, himmeämmän kiiltoasteensa vuoksi. Haja-asutusalueella sitä on kuitenkin aiemmin hyväksytty avustuskohteisiimme.

Pellavaöljymaalilla maalattaessa maalausolosuhteet ovat tärkeät, kuten esimerkiksi kuiva maalaussää. Myös suoralla auringonpaisteella maalaamista tulisi välttää.

Keittomaali

Keittomaali eli punamulta keitetään perinteisesti itse, ohje löytyy esimerkiksi Panu Kailan Talotohtori -kirjasta tai Museoviraston korjauskortistosta. Ainakin Uula-tuotteelta tai Hangon väriltä voi ostaa punamultaa myös valmiina. Rautakaupassa myydään toisinaan "punamaalia" punamultana, mutta se ei ole valitettavasti punamultaa nähnytkään. Punamulta on keittomaali, ei vain pelkkä värisävy, ja sitä on saatavissa useassa eri sävyssä. Jos siis maalimyyjä avuliaasti tarjoaa korvaavaa tuotetta, punamaalia, jätä se ostamatta!

Maltti on valttia

Uutta puupintaa ei pitäisi maalata heti (etenkään öljymaalilla), sillä puun täytyy rauhassa ilmoittua ja kuivua. Havupuun sisältämien pihkaöljyjen täytyy myös antaa haihtua. Vanhat maalarimestarit pitivät ehdottomasti suositeltavana uuden julkisivuverhouksen maalaamista vasta vuoden kuluttua. Mikäli ulkovuoraukseen käytetään ylivuotista lautaa, se voidaan toki maalata heti. Keittomaalilla (punamulta) voi maalata tuorettakin lautaa, vaikka siinäkin tapauksessa olisi parempi odottaa. Keittomaali tarttuu höyläpintaan paremmin, jos puu on saanut aikaa haristua kunnolla.

Valmiiksi pohjamaattua julkisivulautaa ei tule käyttää avustamissamme kohteissa.

Kun maalaustyö on valmis, kannattaa säilyttää yksi tyhjä maalipurkki tai valokuvata se, jotta tietää tarkalleen, mitä maalia on käyttänyt, kun seuraava maalauskerta tulee ajankohtaiseksi.

Kirsti Virkki
ylitarkastaja
Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätietoa:
Panu Kailan kirjat: "Kevät toi maalarin - perinteinen ulkomaalaus" ja "Talotohtori"
Museoviraston korjauskortisto (museovirasto.fi)

17.4.2020

Suunnitellaan tulevan kevään ja kesän töitä - asiaa väreistä (osa II)

Katsaus ulkomaalauksen trendeihin eri aikakausina jatkuu.  Tämän kirjoituksen ykkösosa löytyy suoraan tämän kirjoituksen alapuolelta, jos et ole siihen vielä tutustunut.

Jugend, kansallisromantiikka (1890-1910-luku)

Julkisivuväreinä jugendajan kivirakennuksissa käytettiin kellertäviä tai punertavia maaväreistä saatavia sävyjä. Värien tuli olla puhtaita ja tuoda vaaleudellaan rakennus esiin katukuvassa. Ikkunoiden väriskaala laajeni maalarinvalkoisesta harmaan kautta aina tummimpaan vihreään tai punamullan punaisesta kaarnanruskeaan. Ulko-ovien maalauksessa olivat suosittuja punaruskeat, harmaanvihreät ja harmaat värit. Rakennuksen kokonaisvärityksestä riippuen ovissa ja ikkunoissa käytettiin seinäväriä voimakkaampia sävyjä. Lisäksi ikkunapuitteet ja karmit voitiin öljylakata tai vernissata petsauksen tai laseerauskäsittelyn päälle.

Puurakennusten julkisivuväritys poikkesi kivirakennuksista. Vaaleankellertävien sävyjen lisäksi esiintyi vaaleanharmaita, lähes valkoisia sävyjä. Jugendajan puutalo on voinut olla maalarinvalkoinen ja jäsennöivät listoitukset harmahtaviksi käsiteltyjä. Myös vihreän vaaleahkot sävyt olivat suosittuja. Kellanvihreä ja oliivin harmaanvihreä saattoivat esiintyä saman julkisivun eri osissa. Koristevärinä voitiin käyttää myös sinistä. Karkeita puupintoja maalattiin kuitenkin edelleen punamullalla tai keltamullalla.

Katemateriaalina käytettiin usein savikattotiiliä ja myös peltiä. Pellitetyt savupiiput maalattiin tiilikaton mukaan punaisiksi. Myös mustia ja vihreitä peltikattoja esiintyi.

suuri keltainen talo punaisella katolla.
Euran Pirtti on Jalmari Karhulan suunnittelema jugendkauden kokonaistaideteos vuodelta 1908. Julkisivut on maalattu keltamullalla. Kuva Kirsti Virkki.

1920-luvun klassismi

1920-luvun rakennuksissa käytettiin voimakkaita, tummia ja kylläisiä värejä. Tyypillisiä olivat erilaiset tummat sävyt, punaiset, ruskeat ja syvät keltaiset. Myös keskiharmaita ja tummempia murrettuja harmaita esiintyi. Kivirakennusten julkisivuissa käytettiin osittain läpivärjättyjä rappauskerroksia. Arkkitehtuurin koristeosat ja muu jäsentely kivitaloissa tehtiin usein seinäväriä tummempana, värjätystä laastista.

Puurakennuksissa jäsentely ja koristeosat olivat pääosin vaaleampia kuin seinäväri. Karkea pystyvuorilauta saatettiin maalata perinteisellä puna- tai keltamultakeittomaalilla. Ajan tyyliarkkitehtuurista poiketen kansanrakentamisessa suosittiin kuitenkin varsin vaaleita värisävyjä.

Persikanvärinen kerrostalo jossa pylväät sisääntulossa.
Erik Bryggmanin suunnittelema asuin- ja liikerakennus Atrium Turussa edustaa 1920-luvun klassismia. Kuva Varsinais-Suomen alueellisen vastuumuseon inventointiportaali, kuvaaja Anna Hakula.

Funktionalismi (1930-1940-luku)

Pelkistetty ja vailla koristeita oleva funktionalistinen suuntaus suosi vaaleita julkisivuja. Valkoinen oli hyvin tavallinen valinta, ja vaalean vihertävää, vaalean kellertävää ja harmahtavaa käytettiin myös. Ikkunapuitteet, ovet, räystäänaluset, pylväät, kaiteet ja muut detaljit voitiin korostaa voimakkailla tehosteväreillä, kuten sinisillä, punaisilla, vihreillä ja oransseilla. Puiset rakenneosat saatettiin käsitellä myös petsillä ja öljylakalla. Tällaisia olivat ovilevyt, ikkunoiden puitteet tai vain lasilistat. Metalliset ulko-ovet ja porrashuoneiden korkeat ikkunat yleistyivät funktionalismin aikana. Näissä osissa käytettiin niklattujen yksityiskohtien kanssa yleisesti tummia teräksenharmaita sävyjä edellä mainittujen tehostevärien rinnalla.

valkoinen suuri kivikerrostalo pienillä ikkunoilla.
Sataleivän kortteli Porissa on esimerkki funktionalismille tyypillisestä vaaleasta estetiikasta. Kuva Kirsti Virkki.

Jälleenrakennuskausi (1940-1950-luku)

Sotien jälkeisen jälleenrakennuskauden niukoilla resursseilla rakennetut kaupunginosat ja omakotialueet ovat nykyään suosittuja asuinalueita väljän kaupunkirakenteen ja kauniisti yhtenäisen rakennuskantansa ansiosta. Myös rakennustekniikka on osoittautunut pula-ajan tarvikkeista huolimatta perusratkaisuiltaan kestäväksi ja korjauskelpoiseksi. Rakennusten julkisivujen roiskerapattu tai sileäksi hierretty rappauspinta käsiteltiin maalilla, joka valmistettiin sammutetusta kalkista työmaalla. Maali sävytettiin pääasiassa keltamullalla, käyttämällä umbran eri sävyjä tai harvemmin rautaoksidipunaisella ja vihreällä. Käytetyt julkisivuvärit olivat vaaleahkoja. Puujulkisivut maalattiin yleisimmin öljymaalilla vaaleaan sävyyn, joista kermakeltainen oli suosittu. Etenkin pientalojen yksityiskohdissa, kuten näkyvissä karmien osissa, saatettiin käyttää voimakkaitakin korostevärejä, kuten tummaa punaista ja sammalenvihreää. Katteena käytettiin usein punertavaa betonikattotiiltä.

Ruskeanharmaa kerrostalo jonka julkisivussa viiniköynnös.
Porin Riihiketo on jälleenrakennuskauden ehyt kerrostaloalue. Kuva Pentti Pere, Satakunnan Museo.

Aikakauden omakotitalojen värityksestä saa hyvän käsityksen Maatalousseurojen Asutusvaliokunnan 1951 julkaiseman oppaan "Kotini kauniiksi maalaten" avulla. Oppaan väritetty piirrokset, kahdeksan mallin harmoniset väriehdotukset, on suunnitellut taiteilija Eino Kauria.

Lopuksi

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja suunnittelu kannattaa aina aloittaa ajoissa. Nyt siihen on hyvä aika, maalauskelejä odotellessa. Pentti Pietarilan aihetta käsittelevässä kirjassa eri aikakausien tyypillisille värisävyille on haettu omat värikoodinsa. Värin valinnassa kokonaisuus ratkaisee; rakennus on myös nähtävä osana laajempaa ympäristöä.

Kirsti Virkki
ylitarkastaja
Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätietoa:
Pentti Pietarila: Rakennusten värit ja koristetyylit (2004)
Helsingin kaupungin värikaava: https://www.hel.fi/static/rakvv/varikaava/index.htm

9.4.2020

Suunnitellaan tulevan kevään ja kesän töitä - asiaa väreistä (osa I)

Kauneus on katsojan silmässä ja eri aikakausina on aina vallinnut erilainen muoti. Kaupunkeihin ja rannikolle uudet virtaukset ovat tulleet ensin ja sisämaahan maaseudulle vasta vähän jälkijunassa. Eri rakennustyylien esiintyminen on limittynyt päällekkäin hyvinkin pitkään, jopa vuosikymmeniä. On hyvä muistaa, että muodin vaihtuminen on voinut olla nopeampaa värityksessä kuin arkkitehtuurissa - rakennuksen muodonannossa ja tyylipiirteissä. Tästä syystä arkkitehtuurin tyylikausien tarkka rajaaminen tiettyihin vuosikymmeniin on hankalaa. Tässä seuraa katsaus ulkomaalauksen trendeihin eri aikakausina.

Punamulta (1600-luvulta alkaen)

Punamulta eli keittomaali on varhaisin ulkomaalimme. 1600-luvulla raatihuoneiden, kirkkojen ja kartanoiden julkisivuja maalattiin punamullalla, mutta suurin osa rakennuskannasta oli tuolloin maalaamatonta, luonnollisesti harmaantuneella puupinnalla. Punamullatut julkiset rakennukset olivat esikuvana muille. Vuona 1747 Turussa annettiin määräys punamullata talojen kadunvarsiseinät ja jokirantaan näkyvät fasadit, pihanpuolet saivat jäädä harmaantuneelle puupinnalle. Aluksi nurkkalaudat ja ikkunoiden vuorilaudat maalattiin samalla punaisella värillä kuin julkisivukin. Nykyinen tapa maalata julkisivua jäsennöivät listoitukset puhtaanvalkoisella on ollut käytössä n. sata vuotta. Sitä ennen jäsennöivä väri oli taitetumpi siniharmaan tai vihertävän umbran suuntaan. Kontrasti julkisivuvärin kanssa oli pehmeämpi.

Uusklassismi, kustavilainen tyyli (1760-1810-luku)

Punamulta oli edelleen yleinen valinta, vaikka muodikkaimmissa uudisrakennuksissa käytettiin keltamultaa. Keltaisella sävyllä sanotaan tavoitellun vaalean eurooppalaisen kalkkikiven sävyjä. Arkkitehtuurin jäsentelyn (listoituksen ym.) maalauksessa käytettiin nokimustan ja valkoisen pigmentin sekoituksina sinertävänharmaita öljymaalin sävyjä. Myös harmaan tai vihertävän umbran ja valkoisen sekoituksia käytettiin. Julkisivua jäsennöivät osat olivat pääsääntöisesti julkisivua vaaleampia.

Suurten kaupunkipalojen seurauksena kivirakentamista haluttiin edistää verohelpotuksin. Rapatut seinäpinnat maalattiin kalkkimaalilla, jolle luonteenomaisia ovat vaaleat pastellisävyt. Kivirakennusten julkisivujen jäsennöinti saatettiin tehdä taittamattomalla valkoisella kalkilla.

punamulta kartano.
1762 valmistunut Pukkilan kartanon päärakennus Kaarinassa on aikakaudelleen tyypillinen ja sen julkisivut on maalattu punamullalla. Kuva Kirsti Virkki.

Empire (1810-1850-luku)

Empirerakennusten julkisivuissa käytettiin yleisesti höylälaudasta tehtyä vaakavuorausta. Julkisivua jäsennöivät listoitukset pylväs- tai pilasteriaiheineen. Puurakennuksille haluttiin antaa kivirakennuksen piirteitä. Väritys perustui paljolti kivirakennusten kalkkimaalauksessa esiintyvään väriskaalaan. Seinän perusvärin ja jäsennöivän värin tummuusero oli suurempi kuin aikaisemmin. Seinän perusvärinä käytetyt keltaiset ja harmahtavat sävyt olivat aikaisempaa voimakkaampia. Sävyjen voimistumiseen etenkin empirekauden loppupuolella vaikutti osaltaan uusi voimakkaampi keinotekoisesti valmistettu keltainen pigmentti, ns. marskinkeltainen, jota käytettiin kalkkimaalissa.

Öljymaaleissa tulivat keltaisten, harmaiden ja punaisten rinnalle vihreät sävyt. Pääasiassa vihreät sävyt sekoitettiin sinisestä ja keltaisesta, sillä kromioksidivihreä oli kallista.

Ikkunat ja ovet maalattiin yleensä harmaanvihertävillä tai siniharmailla sävyillä. Osassa aikakauden rakennuksista käytettiin kuitenkin vanhempaa perua olevaa punaruskeaa väriä ikkunoissa. Vesikattojen väreinä käytettiin kuparikaton väriä jäljitteleviä tummanvihreitä ja oliivinvihreitä. Sokkeleissa käytettiin mustia, tummanharmaita tai punaruskeita sävyjä.


Sirkkalan koulun empirerakennuksen suunnitteli Per Johan Gylich 1858 asuinrakennukseksi. Kuva Varsinais-Suomen alueellisen vastuumuseon inventointiportaali, kuvaaja Kaarin Kurri.

Uusrenessanssi, nikkarityyli (1850-1890-luku)

Koristeellisen uusrenessanssin aikakaudella julkisivujen värisävyt olivat rauhallisia, pehmeästi siirtyviä, pääosin umbrista ja terroista valmistettuja. Julkisivujen jäsennöinti tehtiin usein seinän pääväriä astetta tummemmalla värillä, usein sävy sävyyn. Ikkunoiden väreinä tyypillisiä olivat luonnon umbra tai poltettu umbra tai terra. Toisinaan ikkunoiden puuosia laseerattiin tai jopa ootrattiin tummia puulajeja jäljitellen. Pääovissa jalopuuta jäljittelevä ootraus oli yleistä. Ulkomaalauksessa käytettiin vain muutamaa, korkeintaan viittä, värisävyä. Tyypillisiä sävyjä olivat kellanharmaat, ruskeanharmaat, punaruskeat ja vihertävänharmaat. Joissakin koristeosissa voitiin käyttää voimakkaampia korostevärejä, kuten terrakotan punaista ja erilaisia siniharmaan sävyjä.


Kokemäen Peipohjan vuonna 1895 rakennettu asemapäällikön talo edustaa uusrenessanssia. Kuva Kirsti Virkki.

Pääsiäisen jälkeen jatketaan ja käsittelen muun muassa jugend-tyylisuuntausta ja funkionalismia. Hyvää pääsiäisen aikaa!

Kirsti Virkki
ylitarkastaja
Varsinais-Suomen ELY-keskus

6.3.2020

Sauvolaisen tilan upean päärakennuksen ulkoremontti

Antti ja Mari Toivonen pitävät Salmensuun tilaa Sauvossa jo kolmannessa polvessa. Antin isovanhemmat Valtteri ja Jenny Toivonen ostivat Salmensuun vuonna 1939. Toivoset kasvattavat lihakarjaa, ja ensimmäiset herefordit tuotiin Toivosen vanhempien toimesta vuonna 1978. Kaikki tilan tuotteet ovat luomutuotteita.  

Talon suunnitteli nimekäs arkkitehti

Antti ja Mari asuvat itse perheen omistaman viereisen Laanilan tilan upeassa päärakennuksessa. Laanilan yksinäistila sijaitsee isojaon aikaisella paikallaan. Talo on rakennettu 1936, ja sen on suunnitellut arkkitehti Totti Sora. 1930-luvulla arkkitehtuurissa siirryttiin jo pelkistettyyn vaaleaan funktionalismiin. Laanilan rapatussa satulakattoisessa päärakennuksessa on kuitenkin vielä piirteitä 1920-luvun klassistisesta tyylistä. Tästä on esimerkkinä niin sanotut kissanpenkit. Uudet virtaukset saapuivat pienemmille paikkakunnille hitaammin. 

Talo tuli perheen omistukseen vuonna 1989. Päärakennuksen korjaustyöt aloitettiin marraskuussa 2018, ja Toivoset hakivat korjaukseen rakennusperinnön hoitoavustusta Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.


1930-luvulla arkkitehtuurissa oli siirrytty pelkistettyyn funktionalismiin, mutta Toivosten talossa näkyy vielä 1920-luvun klassinen tyyli.

Rakennusperinnön hoitoavustuksen hakeminen

Näin Antti kertoi projektista ja avustuksen hakemisesta:

Täällä kävi muurari Panu Johansson Turunmaan korjausrakentamisosuuskunnasta katsomassa taloa ja tuli siihen tulokseen, että ikkunoiden karmeja pitäisi paikata. Sitten hän pyysi Teemu Mäkistä olemaan meihin yhteydessä aiheesta. Teemu vinkkasi avustuksesta ja Terhi (Runsala), maalarimestari samasta osuuskunnasta auttoivat meitä hakemuksen tekemisessä. Mielestämme sähköisen hakemuksen tekeminen oli melko helppoa, kun saimme hiukan apua. Pystyimme sitten aloittamaan hommat heti hakemuksen lähettämisen jälkeen.  

Emme oikeastaan odottaneet mitään avustuksesta ja se olikin vähän yllätys. Kotitalousvähennyksen huomioiminen ja kustannusarvion tekeminen hakemukseen ovat asioita, jotka meitä ovat askarruttaneet avustuksen saamisessa.


Päärakennuksen ulkoseinät on tarkoitus maalata kesällä.

Innoitus kunnostukseen tuli pakon sanelemana

Rakennuksen sisätilat on remontoitu 1997, ja nyt oli aika ulkoremontille. Tämä siksi, että julkisivulle oli pakko tehdä jotain ennen kuin se rapistuisi kokonaan. Projekti kasvoi siitä eikä loppua näy hetkeen. Pariskunta on todella kiireinen maatilansa kanssa, ja aika remontille ja sen suunnittelulle on kortilla. 

Toivoset näkivät ikkunat tärkeimpänä osana kunnostamista, ja niiden maalaaminen onkin ollut rahallisesti suurin ja työllistävin projekti tähän mennessä. Ikkunoiden kunnostus tehtiin kahdessa osassa. Pokat irrotettiin, tarkistettiin helojen toimivuus, puuosien korjaustarpeet ja tehtiin tarvittavat kunnostustoimet. Karmeja on kunnostettu pokien irrotuksen yhteydessä. Sekä karmien että ulkopokien kunnostuksessa on ollut useita työläitä vaiheita. Lasien kittaukseen käytettiin pellavaöljykittiä ja pohjamaalaukseen sekä maalaukseen pellavaöljymaalia. Työn tekivät ammattitaitoiset ihmiset, joilla on tarvittava koulutus ja kokemusta korjausrakentamiseen.

Rakennusperinnön hoidosta ja korjausrakentamisesta voi lukea lisää esimerkiksi Ympäristöministeriön Kulttuuriympäristömme.fi -sivulta. Rakennusperinnön hoidon avustuksen kylkiäisenä tulee myös korjausneuvontaa. 

Teksti ja kuvat: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viestintä / Sonja Strömberg, Antti ja Mari Toivonen, Salmensuun tilan verkkosivut 

17.1.2020

Mitä tarkastaja tekee?

Mikä kestää? – avustushakemusten käsittelyprosessi


Marraskuu

Avustusta rakennusperinnön hoitoon voi hakea ympäri vuoden ja hakuaika päättyy vuosittain marraskuun lopulla. Tämän jälkeen alkaa määräpäivään mennessä tulleiden hakemusten käsittely, johon kuuluu useita vaiheita. Avustushakemuksia saapui tänä vuonna 88 kpl, mikä on vähemmän kuin aikaisempana vuonna.

Tammi–helmikuu

Alkuvuonna lähetämme kaikille hakijoille sähköpostia, jossa annetaan toimintaohjeita ja muistutetaan avustuksen myöntämisen yleisistä periaatteista. Tarkastajana kirjaan myös kaikki hakemukset yleiseen avustusjärjestelmään. Kirjauksien jälkeen kerään hakemusten perustiedot erilliseen koosteeseen alustavien kommenttien kera (esimerkiksi kohteen arvoista). Toimin myös hakemusten esittelijänä. Tässä vaiheessa otetaan myös tarvittaessa yhteyttä hakijaan, mikäli hakemusasiakirjoissa on isoja puutteita.

Kooste toimitetaan maakuntamuseon asiantuntijoille ja he tutustuvat tarvittaessa hakemuksiin myös avustusjärjestelmässä ja antavat omat alustavat kommenttinsa. Myös maakuntamuseoiden neuvojat ovat yhteydessä hakijoihin, mikäli korjaussuunnitelmissa on jotain, mihin on syytä ottaa kantaa mahdollisimman pian. Hakemuskooste viedään helmikuun aikana myös tiedoksi maakunnallisille kulttuuriympäristötyöryhmille, jotka voivat esittää kommentteja ja ehdotuksia avustusten saajiksi.

Voimme ryhtyä tekemään avustuspäätöksiä vasta, kun saamme Ympäristöministeriöstä tiedon meille myönnetystä rahoituskehyksestä. Tämä tieto tulee yleensä helmikuun aikana.

Maaliskuu

Kun olemme saaneet tiedon jaettavasta avustussummasta, pidämme ELY-keskuksen asiantuntijoiden ja maakuntamuseoiden neuvojien yhteisen palaverin. Kaikille sopivan palaveriajan löytäminen on usein kiven alla. Palaverissa käydään yksitellen läpi kaikki hakemukset ja nostetaan esille kohteiden kulttuurihistorialliset arvot, joiden mukaan kohteet priorisoidaan. Tämän jälkeen avustusten saajat ja avustussummat määritellään. Tarvittaessa pyydetään vielä hakijalta lisätietoja ja käydään paikan päällä tutustumassa kohteeseen. Avustuskohteiden valinta perustuu työryhmän asiantuntijoiden harkintaan, eikä valinta ole aina helppoa. Vaikeinta tässä työssä on kielteisen päätöksen tekeminen ja siitä ilmoittaminen hakijalle. Hyviä kohteita jää joka vuosi avustusten ulkopuolelle, sillä rahaa on jaossa rajallisesti.

Huhtikuu

Valintojen jälkeen huhtikuussa alkaa aikaa vievin työ eli päätösten (myönteiset ja kielteiset) kirjoittaminen ja hyväksyminen avustusjärjestelmässä, niiden postitus hakijalle sekä arkistointi. Yleensä myönteiset päätökset pyritään toimittamaan hakijoille toukokuun aikana ja kielteiset heti sen jälkeen kesäkuussa. Vaikka avustusten saajat ovat meillä pääosin tiedossa jo aiemmin, emme anna niistä mielellään tietoja ennen varsinaisen päätöksen tekoa, sillä alustaviin valintoihin voi vielä matkan varrella tulla muutoksia.

Mia työpöytänsä ääressä
Tarkastaja työssään.

Mikä kestää…

Avustusprosessin johtamisen ja käytännön työn tekemisen lisäksi tarkastajalle kuuluu myös muita työtehtäviä, jotka hidastavat päätösprosessia. Näitä tehtäviä ovat muun muassa avustushakijoiden neuvonta ja tarkastuskäynnit, rakennussuojeluprosessit, viranomaisyhteistyö sekä alueiden käytön yksikön assistentin tehtävät.

Lisätietoa rakennusperinnön hoitoavustuksista löydät Avustukset rakennusperinnön hoitoon -sivulta.

Mia Puotunen
Kirjoittaja toimii tarkastajana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueiden käytön yksikössä

9.12.2019

Pienet tärkeät osat ympäristössämme

Puhuttaessa rakennusperinnön vaalimisesta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen yli satavuotiaiden puutalojen suojelu. Kuitenkin myös moderni rakennuskanta on arvokas osa kerroksellista, eri aikoina rakennettua ympäristöämme. 1960- ja 1970-lukujen rakennukset ovat tällä hetkellä uhanalainen ryhmä, jonka suojelun tarvetta tulisikin tutkia. Näiden aikakausien rakennuksia ei mielletä arvokkaiksi ja niiden pelkistettyä ja karua ulkoasua on usein haluttu muokata erilaisin julkisivumuutoksin. Rakennuksen korjauksessa tulisi kuitenkin aina ottaa huomioon rakentamisajankohdan tyyli, väritys, detaljiikka ja rakennustekniikka.

Lapsuuden kioskit

Myös pienet rakennukset kuten vanhat kioskit, huvimajat, aitat, vajat, venevajat, vanhat muuntamot, maitolaiturit sekä muut vanhat talousrakennukset ja rakennelmat ovat tärkeä osa ympäristöä. Esimerkiksi vanhat kioskit ovat osa kaupunkikuvasta katoavaa kulttuuriperintöä ja sen vuoksi 1960-luvulla rakennetun Linnan kioskin korjaamista onkin haluttu tukea. Kioskit pieninä ja vaatimattomina rakennuksina poistuvat katukuvasta yksi kerrallaan, usein jäätyään kannattamattomina vaille käyttöä. Samalla poistuu osa rakennettua ympäristöä, yhteistä kulttuuriperintöämme sekä myös paikka sosiaalisille kontakteille. Kioskeihin liittyy myös paljon muistoja. Minunkin lapsuuteni maisemien pienet kioskit, joihin käveltiin karkkipäivinä ostoksille, on kaikki purettu.  


Männistön lippakioski Raumalla. 

Voidaanko kioskit vielä pelastaa?

Kioskeja on perinteisesti ollut eri tyyppisiä; niitä on luokiteltu myytävien tuotteiden mukaan virvoitusjuoma-, lehti-, jäätelö-, makkara-, lippu- ja arpakioskeiksi jne. Rakennuksina puhutaan luukkukioskeista ja talokioskeista, joista jälkimmäiset ovat tyypillisimmin rakennuksen katutasoon sijoitettuja kioskeja, joihin asiakkaat menevät sisälle. Luukkukioskeista myynti tapahtuu luukusta, kuten esimerkiksi Linnan kioskissa. Irtokioskit puolestaan ovat siirrettäviä kevyesti liikuteltavia kioskeja. Luukkukioskeja on aikaisemmin usein rakennettu tyyppipiirustuksin, ja samat tyypit toistuvat ympäri maata, pienin variaation muokattuina. Esimerkiksi Poriin rakennettiin 1930-luvulla kuusi funkiskauden lähes pyöreää modernia kioskia, joista enää yksi on jäljellä Porin Sibeliuksen puistossa. Aikakauden kioskeja on säilynyt niin vähän, ettei meillä ole varaa menettää enää yhtäkään vanhaa kioskia. Minkä kioskin sinä haluaisit pelastaa? 


Porin funkiskioski Sibeliuksen puistossa. Kuva: Kari Nummi/Satakunnan museo

Mistä neuvontaa?

Rakennusperinnön hoidon avustuksen kylkiäisenä tulee myös korjausneuvontaa. Avustettavien kohteiden antikvaarisena valvojana ja neuvonantajana toimii maakuntamuseo, jonka kanssa me ELY-keskuksessa teemme yhteistyötä. Mikäli on jättänyt avustushakemuksen ja haluaa heti aloittaa työt, onkin tarpeen olla yhteydessä maakuntamuseoon ennen töiden aloittamista. Myös työmaan aikana tulee olla yhteydessä maakuntamuseoon, jotta toimenpiteiden avustuskelpoisuus tulee varmistettua. 



Turun rautatieaseman puiston funkistyylinen kioski on kesäisin käytössä.

Teksti ja kuvat (ellei toisin mainittu): Kirsti Virkki, ylitarkastaja, Varsinais-Suomen ELY-keskus

25.11.2019

Hieman faktaa Turun linnan ympäristöstä

Viime blogikirjoituksessa kerroimme Turun linnan läheisyydessä, Juhana Herttuan puistossa sijaitsevasta kioskista ja sen uudesta elämästä. Alueella on tietenkin pitkä historia, johon pureuduimme lyhyesti Museokeskuksen asiantuntija Kaarin Kurrin avustuksella.

Historiaa 

Turun linnaa alettiin rakentaa 1280-luvulla, ja nykyisen laajuutensa esilinnoineen se sai 1500-luvun jälkipuoliskolla. Linnan loistokkain hovikausi päättyi kuitenkin pian sen jälkeen. Myöhemmin linna on palvellut muun muassa maaherran virka-asuntona, varastona ja lääninvankilana. Maaherrat jatkoivat Juhan Herttuan aloittamaa puutarhakulttuuria, ja vielä 1800-luvun alussa vallihaudan sisäpuolella sijaitsi renessanssipuutarha. Linnan ympäristö rakennettiin 1900-luvun alussa englantilaistyyliseksi puistoksi, ja sinne lähdettiin toteuttamaan myös ulkomuseota. Alueelle siirretyistä rakennuksista iso osa tuhoutui sota-ajan pommituksissa ja ulkomuseohanke loppui siihen.

Turun linna vuonna 1913
Turun linnan ympäristöön alettiin rakentaa 1900-luvun alussa ulkoilmamuseota. Sota kuitenkin sotki suunnitelmat. Kuva: Ernst Gustaf Arvidsson 1913, Turun Museokeskus.

Laivanrakennustoimi alueella muuttui 1740-luvulla teolliseksi tuotannoksi englantilaisen Robert Fithien linnankentälle Aurajokirantaan rakentaman laivaveistämön ja köysipunomon myötä. Tuolloin alueen nimeksi vakiintui Kanavaniemi. Turun palon (1827) jälkeen C.L. Engelin laatima asemakaava liitti linnankentän osaksi kaupunkirakennetta. 1800-luvun lopussa rautatie vedettiin Kanavanniemelle asti ja rahtilaivaliikenne siirtyi sinne. Myös säännöllinen talvimatkustajaliikenne alkoi Tukholmaan, ja pari vuotta myöhemmin ulkomaanmatkustajalaivaliikenne siirtyi kokonaisuudessaan Kanavaniemelle.

Kioski perustettiin 1960-luvulla 

Vuonna 1933 hyväksytyn järjestelyehdotuksen mukaisesti alueelle toteutettiin linnanaukon pääkadut eli Juhana Herttuan puistokatu ja Vaasankatu, ja alueelle nousi muutama teollisuus- ja varastorakennus. Muutoin alueen sisäosat pysyivät miltei rakentamattomana aina 1960-luvulle asti.

Turun linna restauroitiin museo- ja juhlatilakäyttöön arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelemana vuosina 1946-1961. Juhlalliset avajaiset pidettiin toukokuussa 1961. Viheralue, jossa kioski sijaitsee, nimettiin Juhana Herttuan puistoksi vuonna 1953. Linnan kioski on tiettävästi ensimmäinen puistikkoon rakennettu kioski. Se valmistui 1965 ja rakennuttajana toimi K. Heinonen. Todennäköisesti kioskin perustaminen puistoon liittyi lisääntyneisiin matkailijamääriin linnan restauroinnin ja matkustajalaivaliikenteen myötä.
 

mustavalkoinen kuva kioskista
Linnan kioski 1970-luvulla. Kuva: Turun Museokeskus

Alueen tulevaisuus

Turun kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2016 talousarvion yhteydessä kärkihankkeesta, joka liittyy Turun keskustan kehittämiseen. Päätöksessä linjattiin, että kehittämisen painopiste tulee olla kaupallisen ja historiallisen keskustan sekä jokirantojen muodostamassa ydinalueessa. Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannan kattava Linnanniemi on yksi kaupungin keskustan kehittämisen keskeisimmistä hankkeista. 

Turun Linnanniemestä toivotaan elävää ja toiminnoiltaan monipuolista aluetta, jonka tulevassa uudisrakentamisessa asuminen ei olisi pääroolissa. Sitä pyritään kehittämään yhtenäisenä palveluiden, tapahtumien, elämysten ja oleilun viihtyisänä ympäristönä, joka on houkutteleva niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille ympäri vuoden. Turun kaupunki järjestää Linnanniemen alueen kehittämisestä kansainvälisen ideakilpailun 9.1.–21.4.2020. Tulevaisuus näyttää, miten alue kehittyy!

Turun satama-aluetta
Turun linnan ympäristöön ja Aurajokisuun länsirantaan suunniteltavan alueen uusi nimi on Linnanniemi. Kuva: Turun kaupunki

Turun linnan rakennusvaiheista voit lukea lisää Turun kaupungin sivuilta ja Turun linnan blogista.

Teksti ja kuvat: Kaarin Kurri, Turun museokeskus, Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viestintä / Sonja Strömberg

4.11.2019

Linnan kioski Turussa koki uudistuksen

Turkulaisille ja monelle Turun satamassa vierailleille on Linnan vieressä, Juhana Herttuan puistossa sijaitseva kioski tuttu. 1960-luvulla rakennettu kioski kunnostettiin tänä vuonna valtiotieteen maisteri Pekka Määtän ja tämän yhtiökumppanin Juuso Aron toimesta. Kioskissa toimii nyt Linna Burgers & Coffee, joka on auki kesäkaudella. Seuraavassa Määttä, jonka tapasimme keskellä kiireisintä kesää, itse kertoo blogiimme kioskin kunnostamisesta:

Mulla on pitkään ollut haaveena tämän tyyppisen paikan perustaminen Turussa, ja entisenä poliittisen historian opiskelijana pidän myös kaupunkiympäristöä ja kaupunkikuvan kerroksellisuutta merkityksellisenä. Mielestäni on tärkeää säästää myös sellaisia kohteita, mitkä eivät ole välttämättä arvokohteita mutta edustavat aikaansa. Turussa on tässä mielestäni kokonaisuudessaan onnistuttu melko hyvin ja täällä on säästetty sellaisia kohteita ydinkeskustassakin. Myös tämän kioskin näen kohteena minkä olisi hyvä säilyä.  Olin usein nähnyt Linnan kioskin ja käynyt täällä ohi kulkiessa ollessani matkalla vaikkapa Turun Linnaan tai satamaan. Kerran juttelin silloisen omistajan, 84-vuotiaan rouvan, kanssa ja hän kertoi, ettei enää jaksa pitää kioskia. Sanoin hänelle, että voisin tulla hänelle kesätöihin seuraavaksi kesäksi. Kioskin omistaja sanoi, että voisi myydä koko kioskin, ja minä lupasin ostaa sopivaan hintaan. 

Kioski remontoitiin itse

Rakennus oli osittain todella huonossa kunnossa ja etenkin alarakenteet olivat lahonneet jonkin verran, mutta hometta ei onneksi löytynyt. Alarakenne saatiin vaihdettua ja rakennuksen alapohja ja pystyrakenteet pystyttiin onneksi säilyttämään. Kun se oli tehty, arkkitehti teki muutospiirustukset ja tilat suunniteltiin sen mukaan, että tässä pystyy pyörittämään tämmöistä grillitoimintaa. Me ei haluttu tehdä tästä 2010-luvun kioskia, vaan suhteellisen klassisen näköinen kioski ja osittain säilyttää alkuperäisen rakennuksen henki. Kaikki työ tehtiin itse hartiapankilla, itselläni on rakennusalalta kokemusta ja Juuso Aro on puukäsityöopettaja. 

vanha kuva linnan kioskista Turussa
Kuvassa työ on vasta alussa.

uudistunut linnan kioski ja omistajat.
Valmiin ja menestyvän grillikioskin edessä oli helppo hymyillä.
Kuvassa vasemmalta Pekka Määttä ja Juuso Aro.

Rakennusperinnön hoitoavustus

Sain tietää mahdollisuudesta hakea avustusta ELY-keskukselta kaveriltani, joka omistaa rakennusrestaurointifirman. Tämä paikka ja ympäristö on ainutlaatuinen, Turun linnahan sijaitsee aivan naapurissa. Ajattelin että on kaikkien etu laittaa tämä kioski kuntoon. Käytännössä hakuprosessi meni niin, että kävin netissä tutustumassa aiheeseen ja tein hakemuksen, johon laitoin mahdollisimman kattavasti tietoa meidän suunnitelmista. Kevään remontin aikana oikeastaan unohdettiin koko hakemus ja ajateltiin vain, että kaikki on plussaa, jos sieltä jotain rahaa tulee. Kun sitten Varsinais-Suomen ELY-keskukselta soitettiin, niin se oli sellainen iloinen yllätys! Avustus oli meidän mielestä tällaiselle pienelle kohteelle merkittävä. 

Palaute on ollut myönteistä

Lähialueen vakiasiakkaat ovat olleet tosi vaikuttuneita ja etenkin satamatyöläiset ovat käyneet juttelemassa ja kertomassa pitkältä ajalta muistojaan kioskista. Eräs asiakas kertoi myös, että heidän perheellään oli aikanaan tapana ennen ruotsinlaivalle lähtöä käydä syömässä lähtöjätskit tällä kioskilla. Myös kaverit ovat käyneet tätä ihmettelemässä ja päivittelemässä meitä ja koko tätä projektia.  

Tällä hetkellä fiilis on tosi helpottunut siitä, että saatiin tämä valmiiksi ja toiminta pyörimään. Paljon on vielä tekemistä ja syksyn ja talven aikana päästään viimeistelemään rakennus. Syksyllä kun laitetaan luukut kiinni tulee varmasti sellainen fiilis, että huh huh.  

Linna Burgers and Coffee sijaitsee osoitteessa Linnankatu 81 ja on suljettu tältä vuodelta.

Teksti ja kuvat: Pekka Määttä ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viestintä / Sonja Strömberg

9.10.2019

Vastuu rakennusperinnön vaalimisesta kuuluu meille kaikille

Tiesitkö, että valtio ja kunnat tukevat vanhan rakennuskannan korjaamista jakamalla avustuksia rakennusperinnön entistämiseen ja kunnossapitoon?  Avustuksilla halutaan tukea yksityisiä henkilöitä ja tahoja vaalimistyössä, jotta arvokasta rakennusperintöä säilyy nähtäväksi ja koettavaksi myös tuleville sukupolville. Tänä vuonna avustusta oli jaettavana Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle 104 000 euroa ja sitä myönnettiin 45 kohteelle.

Kiinteistön omistaja on vastuussa omaisuutensa kunnossapidosta, ja rakennusperinnön säilymisen edellytyksiä ovatkin jatkuva hoito ja rakennuksen pysyminen käytössä. Rakennusperinnön hoito on parhaimmillaan "vanhan vaalimista" käyttämällä perinteisiä ja hyväksi havaittuja työtapoja ja materiaaleja. Vaalimista on myös se, että korjataan vain rikkinäistä tai käyttökelvotonta. Vanhan vaaliminen kannattaa myös taloudellisesti.

Rakennusperinnön hoitoavustuksen myöntämisen ehtona on, että korjaukset eivät tuhoa rakennuksen ominaisluonnetta ja historiallista aitoutta. Esimerkiksi ikkunoiden uusimisen myötä häviää suuri osa rakennuksen historiallista aitoutta, vaikka ne tehtäisiinkin vanhan mallin mukaisesti. Alkuperäiset ikkunat on todennäköisesti tehty käsin hyvin valikoidusta puutavarasta käyttäen puhallettua tai vedettyä lasia. Myös rintamamiestalon rimoitetun julkisivulaudoituksen vaihtaminen vaaka-pystypanelointiin hävittää osan talon ominaisluonteesta, joka erottaa sen uudistuotannosta.

Vanha saa näyttää vanhalta

Olen perinyt kiinnostukseni rakennusperintöä kohtaan äidiltäni ja olen onnistunut siirtämään saman kiinnostuksen omalle tyttärelleni - hänen mukaansa aivopesun kautta. Asun itse Naantalissa 1800-luvun hirsitalossa, jossa julkisivuverhous on jo vähän kärsinyt, mutta se tekee edelleen tehtävänsä yhdessä ponttilaudoituksen alla olevan tuohen kanssa eli suojaa rakennuksen hirsirunkoa. Moni on ystävällisesti todennut, että eikö olisi jo aika vaihtaa koko laudoitus, mutta olen tietysti eri mieltä. Julkisivua korjataan varovasti ja aina vain tarpeen mukaan. Tänä vuonna lahonneesta ulkoverhouksen alareunan vesilistasta vaihdettiin vain lahonnut osa ja ulkoverhouksen yksi lauta oli vaurioitunut vähän enemmän ja vaurioitunut kohta paikattiin käyttäen purkulautaa. Jossain vaiheessa on tietysti tehtävä enemmän, mutta kerralla ei kannata laittaa kaikkea uusiksi. Vanha saa näyttää vanhalta, mutta se on silti kunnossa. Tämä pätee myös peiliin katsoessa.


Talomme julkisivua

Rakennusperinnön hoitoavustuksen hakeminen

Vuoden 2020 rakennusperinnön hoitoavustusta voi jo hakea ja hakuaika tälle vuodelle päättyy maanantaina 2.12.2019. Tietoa avustuksen hakemisesta ja avustuksen myöntämisen periaatteista löydät blogin oikeasta reunasta. Saaristossa sijaitseville ja saaristomaisemien kannalta tärkeiden rakennuksien ja rakennelmien kunnostamiseen voi hakea Saariston ympäristön hoitoavustusta, lisätietoa siitä blogin oikeassa reunassa.

Vanhaa rakennusta kunnioittavista työtavoista ja materiaaleista saa tietoa oppaista, korjaustapaohjeista ja oman alueensa maakuntamuseosta. Tietoa kannattaa hankkia jo ennen avustuksen hakemista.

Mia Puotunen
Kirjoittaja toimii tarkastajana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueiden käytön yksikössä

Kuva Mia Puotusesta

Lounaissuomalaista rakennusperintöä

Tässä blogissa Varsinais-Suomen ELY-keskus esittelee kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennusperintökohteita, jotka ovat saaneet ELY-keskuksen myöntämää valtionavustusta. Avustus on kenen tahansa haettavissa.

Kirjoittajina toimivat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen viestintä ja asiantuntijat.