Ympäristö

Tietoa ympäristöön liittyvistä tehtävistä ja palveluista

 

Avaa chat-ikkuna

Uutisia -Ympäristö

null Millaista kalastusta voi harrastaa jokaisenoikeudella?

Millaista kalastusta voi harrastaa jokaisenoikeudella?

Jokaisella on oikeus onkia ja pilkkiä sekä kalastaa silakkaa yhdellä vavalla maksuttomasti. Onkiminen ja pilkkiminen on kuitenkin kiellettyä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla ja eräillä muilla kalastuksen kieltoalueilla. Kalastuksen kieltoalueet löytyvät Kalastusrajoitus.fi -palvelusta.

•    Kalastusrajoitus.fi

Riittääkö kalastonhoitomaksu vai tarvitaanko kalastuslupa?

Maksamalla valtion kalastonhoitomaksun saa viehekalastaa yhdellä vavalla koko Suomessa lukuun ottamatta vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita sekä muita kalastuskieltoalueita. Kalastonhoitomaksuista saatavilla varoilla ylläpidetään kalastusmahdollisuuksia, pidetään huolta kalavesistä ja -kannoista sekä valvotaan kalastusta ja neuvotaan kalastajia. Kalastonhoitomaksun voi maksaa eraluvat.fi-sivulla ja sen suuruus on

  • 6 euroa / vuorokausi,
  • 16 euroa / viikko tai
  • 47 euroa / vuosi.

Alle 18-vuotiaat ja 70 vuotta täyttäneet saavat kalastaa maksutta. Kalastajat, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta viimeistään 31.12.2023, eli vanhan kalastuslain voimassaoloaikana, saavat jatkossakin harjoittaa kalastusta ilman valtiolle suoritettavaa kalastonhoitomaksua.

Muuhun kalastukseen, kuten vetouisteluun usealla vavalla kalastajaa kohden, katiska- ja verkkopyyntiin sekä ravustukseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksun lisäksi kalastuslupa. Kalastusluvalla saa oikeuden kalastaa tietyssä paikassa. Luvan myy vesialueen omistaja, esimerkiksi valtion vesille luvat myy Metsähallitus. 

Lue lisää:

Ympäristöasiakaspalvelu

0295 020 900 (pvm/mpm)

ma-pe 915

[email protected]   
(Liitteiden maksimikoko yht. 35 Mt)

Lue lisää asiakaspalvelusta

Tuulivoimaneuvonta

Asiantuntija-apua ja neuvontaa kunnille, maakunnan liitoille, toiminnanharjoittajille ja kansalaisille 0295 023 044

Lue lisää neuvonnasta

Uusiutuvan energian lupaneuvonta

Lupaneuvontaa uusiutuvan energian tuotantoa suunnitteleville

0295 020 920

tiistaisin ja keskiviikkoisin
klo 9.00 - 12.00

Lue lisää neuvonnasta

Oikopolut
Muualla verkossa