Työllisyyskatsaukset - Satakunta

Työllisyyskatsaus on ELY-keskuksen kuukausittain työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston pohjalta laatima katsaus alueen työttömyyden, avoimien työpaikkojen ja työvoimapoliittisten palveluiden viimeaikaisesta kehityksestä. Vertailu on katsauksessa pääosin edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Kunkin kuukauden Työllisyyskatsaus julkistetaan seuraavan kuukauden loppupuolella etukäteen vahvistettujen julkistamispäivien mukaisesti.

ELY-keskusten alueellisten työllisyyskatsausten ilme on uudistut helmikuussa 2016. ELY-keskusten työllisyyskatsaukset on yhdenmukaistettu sisällöltään ja ulkoasultaan. Jatkossa kaikissa katsauksissa on samanlaiset grafiikat ja tilastot.

Uudistuksella pyritään palvelemaan paremmin työllisyyskatsauksen käyttäjiä tarjoamalla helpommin tulkittavaa ja vertailukelpoista tilastotietoa. Esimerkiksi työllisyystilanteiden vertailu alueiden välillä on helpompaa kuin aiemmin. Myös koko maan työllisyyskatsauksesta löytyvät samat tiedot kuin alueellisista työllisyyskatsauksista.

ELY-keskusten tuoreimmat työllisyyskatsaukset löytyvät selainversioina samasta nettiosoitteesta. Kyseiseltä verkkosivulta voi mm. kopioida kuvioita ja ladata valitsemansa tilastotiedot omaan käyttöön. Samoin sivuilta voi ladata työllisyyskatsauksen pdf-muodossa.

Työllisyyskatsaus Satakunta (temtyollisyyskatsaus.fi)

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011-

  • Vuoden 2011 ja sitä vanhempia työllisyyskatsauksia voi tiedustella tarvittaessa ELY-keskuksesta. 
     
Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa