Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Vesilahdella ja Hämeenkyrössä havaittu vähän sinilevää (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pirkanmaalla havaittiin viikolla 25 vähän sinilevää Pyhäjärvellä Vesilahden kirkonkylän havaintopisteessä ja Järvenkylänjärvellä Hämeenkyrössä.  

Leviä on vuodenaikaan nähden tavallista vähemmän johtuen viileästä säästä. Sinilevät alkavat varsinaisesti runsastua silmin havaittaviksi levälautoiksi vasta juhannuksen jälkeen vesien lämmettyä. Runsaisiin sinileväesiintymiin tulee suhtautua varauksella, koska sinilevät voivat tuottaa hermo- ja maksamyrkkyjä, jotka aiheuttavat muun muassa iho-oireita, silmien kirvelyä, nuhaista oloa, lihaskipua ja pahoinvointia. Esiintymän myrkyllisyys voidaan todeta varmasti vain laboratoriokokeissa.

Huomioi levätilanne veden käytössä

Vähäinen sinileväesiintymä näkyy vedessä pieninä kellertävinä tai vihertävinä hippusina. Tyynellä säällä sinilevä muodostaa veden pinnalle harsomaisen vihertävän kalvon tai pahimmillaan vihreää tai kellertävää maalia muistuttavan kukinnan. Vanhetessaan sinilevämassa voi muuttua sinivihreäksi tai jopa turkoosiksi, kun sininen fykosyaniini -väriaine vapautuu hajoavista leväsoluista. Sinileväkukinto haisee maamaiselle ja tunkkaiselle.

Älä ui vedessä, jossa on runsaasti sinilevää ja pidä myös kotieläimet poissa rannasta. Varo nielemästä sinileväistä vettä. Älä myöskään kastele syötäviä vihanneksia sinilevävedellä. Sinilevämyrkyt eivät häviä vettä keitettäessä, eikä leväistä vettä tule käyttää löyly- tai pesuvetenä. Leväisestä vedestä pyydettyä kalaa voi syödä, koska sinilevämyrkkyjen ei ole todettu kertyvän kalan lihaan. Levämyrkyt varastoituvat pääosin kalojen maksaan, maksa ja muut sisäelimet kannattaakin jättää syömättä, jos vesistössä on todettu sinilevää.

Viikoittaiset levähavainnot voi tarkistaa Järviwiki-palvelusta, jonne voi myös lähettää omia havaintojaan. Levähavainnoista voi myös ilmoittaa Pirkanmaan ELY-keskuksen leväseurantayhdyshenkilölle.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus:

  • Ylitarkastaja Anu Peltonen
    puh. 0295 036 367
    anu.peltonen(at)ely-keskus.fi

Järviwiki:

 


Regional information