Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Liikennevaloja rakennetaan valtatielle 27 Nivalassa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Nivalan kaupunki rakentavat valtatielle 27 Nivalaan kahdet liikennevalot. Liikennevalot rakennetaan Pidisjärventien ja Jyrkäntien liittymään sekä Maliskyläntien ja Lehtolantien liittymään.


Liikennevalojen asettamisen perusteena on turvallisen päätien ylittämisen ja päätielle liittymisen varmistaminen. Pidisjärventien ja Jyrkäntien liittymässä liikenne tulee kasvamaan ensi syksynä kaupallisten toimintojen laajentuessa valtatien pohjoispuolelle. Asemakaavan mukaisesti liikennevalo-ohjaus tulee toteuttaa ennen kaupallisten toimintojen aloittamista. Maliskyläntien ja Lehtolantien liittymässä liikennevalo-ohjauksella turvataan myös valtatien ylittävien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta. Liittymän vaikutusalueella on muun muassa oppilaitoksia ja liikuntapaikkoja. Kohteessa uusitaan myös liittymäalueen valaistus.

Valtatien 27 liikennemäärä Nivalan kohdalla on noin 6 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Työt kohteessa käynnistyvät elokuun puolivälissä 2015. Työt valmistuvat lokakuun 2015 loppuun mennessä. Työstä aiheutuu jonkin verran haittaa liikenteelle.
 

Lisätietoja antavat:

Jani Huttula, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 246,
sähköposti: [email protected]    

Jouni Hautala, Nivalan kaupunki, puh. 040 344 7301, sähköposti: [email protected]


Regional information