Kasvua ja kansainvälistymistä Pohjois-Savoon -hanke
Kasvua ja kansainvälistymistä Pohjois-Savoon -hankkeen tavoitteena on auttaa Pohjois-Savon pk-yrityksiä laajentamaan toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Pohjois-Savon alueen vientiyritysten määrää ja ohjata yrityksiä hyödyntämään entistä paremmin julkista rahoitusta, palveluja ja verkostoja kasvun ja kansainvälistymisen tueksi (Team Finlandin kehittämistoimenpiteet). Yritysten kasvun seurauksena Pohjois-Savon elinkeinoelämä vahvistuu ja syntyy uusia työpaikkoja.
Hanke tukee:
- Pohjois-Savon maakuntaohjelman toteutumista edistämällä pk-yritysten kansainvälistymistä. Hanke toteuttaa Pohjois-Savon maakuntaohjelman kaikille kehittämisen kärjille yhteisiä kehittämisteemoja ja erityisesti kohtaa "Innovaatiot & yrittäjyys & kasvu", sillä hankkeen avulla yritysten tietoisuutta julkisesta hankerahoituksesta tullaan lisäämään.
- Pohjois-Savon Uuden kasvun suunnitelman toteutumista ja erityisesti kohtaa "Kansainvälistyvä liiketoiminta", sillä se kasvattaa maakunnan vientiyritysten määrää. Lisäksi hanke parantaa yritysten kasvuedellytysten tunnistamista ja lisää yritysten tietoisuutta julkisesta hankerahoituksesta liiketoiminnan kehittämiseksi.
Toteutustavat:
- Potentiaalisten yritysten löytäminen ja tunnistaminen (tiedolla johtaminen ja siinä digityökalujen hyödyntäminen), myös verkostoyhteistyön hyödyntäminen
- Henkilökohtaiset palveluohjauskeskustelut yritysten kanssa
- Ryhmämuotoiset työpajat ja tapahtumatuotanto yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Seuraa tulevia tapahtumia:
- ELY-keskuksen verkkosivuilta www.ely-keskus.fi/tapahtumat-ja-koulutukset
- LinkedInissä www.linkedin.com/showcase/puhetta-rahasta-ely-keskus/
- Kasvua ja kansainvälistymistä Pohjois-Savoon -videosarjassa kerrotaan alueen yritysten onnistumisista ja kokemuksista kansainvälisillä markkinoilla. Vuoden 2023 tuotantokauden sarjaan sisältyy kolme jaksoa. Vuonna 2024 on tuotettu kolme uutta jaksoa, joissa kerrotaan, miten ELY-keskuksen ja Team Finlandin palvelut ovat auttaneet yritystä kasvamaan ja menestymään. Tämän tuotantokauden videoilta löytyy myös perustietoutta alueellisesta rahoitusstrategiasta ja vinkkejä hankehakuun. Vuonna 2024 videotuotannossa höydynnettiin tekoälyä. Videosarjan kuusi osaa ovat kokonaisuudessaan nähtävissä ELY-keskuksen YouTube-kanavalla (YouTube)
Hankkeen toteutusaika: 1.9.2022 - 31.8.2025
Henkilöstöresurssit: Projektipäällikkö
Budjetti: 297 232 €
Rahoitus: Pohjois-Savon liitto: Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määräraha, mikä on tarkoitettu valtion ja maakuntien välisen sopimuksellisuuden edistämiseen aluekehittämiskeskustelujen yhteydessä sovittuihin kärkiin valtion ja maakunnan yhteistyöasiakirjojen mukaisesti.
Yhteystiedot
Projektipäällikkö Tiina Eronen, puh. 0295 026 808, [email protected]
Uppdaterad: 02.01.2025