Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Vaihteleva sää vähentänyt sinileväesiintymiä Kaakkois-Suomen meri- ja sisävesialueilla (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Viikolla 33 sinilevien määrä Kaakkois-Suomen vakiohavaintopaikoilla on pysynyt rauhallisena vaihtelevan sään seurauksena. Sisävesien vakiohavaintopaikoilla sinilevää ei ole havaittu, eikä yleisöhavaintoja myöskään ole tullut. Itäisen Suomenlahden vakiohavainnointipaikoilla sinilevää on esiintynyt paikoin veteen sekoittuneina hippuina.

Sisävesien leväesiintymät ovat usein paikallisia

Alku viikon tuulinen sää hajotti aikaisemmin muodostuneita levälauttoja takaisin vesimassaan. Sisävesillä levää voi kuitenkin esiintyä paikoittain veteen sekoittuneina, veden pintaan muodostuneina tai paikallisina rantaan keräytyneinä esiintyminä. Sinileväsolujen vanhentuessa ne eivät enää kykene pysyttelemään kasvun kannalta optimisyvyydellä vaan alkavat kohota pintaan tyynellä säällä, jopa karuilla ja hyväkuntoisilla järvillä. Toisaalta tuuli voi muuttaa levätilanteen nopeasti, kuljettaen levämassan rannalta toiselle tai sekoittaen pinnalla olevan levämassan syvemmälle vesipatsaaseen. Vähäinen levämäärä näkyy vedessä pieninä vihertävinä tai kellertävinä hippuina tai kapeina leväraitoina. Runsas leväesiintymä ilmenee kauttaaltaan värjäytyneenä vetenä, pinnalla näkyvänä levälauttana tai rannalle ajautuneena levämassana.

Kaakkois-Suomen alueen järvien pintalämpötila on keskimäärin noin 22–24˚C. Suomenlahdella merialueen pintalämpötila on 19­–21˚C välillä. Arviot perustuvat Ilmatieteen laitoksen ennusteeseen ja Suomen ympäristökeskuksen satelliittitulkintoihin.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteiden lähettämisestä tulisi sopia erikseen.

Lisätietoja:

Harjoittelija Ida Määttä
s-posti: ida.maatta(at)ely-keskus.fi
puh. 040 767 5388


Alueellista tietoa