Ympäristö

Tietoa ympäristöön liittyvistä tehtävistä ja palveluista

 

Avaa chat-ikkuna

Uutisia -Ympäristö

null Uusi julkaisu valuma-aluelähtöisestä suunnittelusta ja vesienhoidon toimenpiteiden implementoinnista ja haasteista Suomessa ja EU:n alueella (Pohjalaismaakunnat)

Uusi julkaisu valuma-aluelähtöisestä suunnittelusta ja vesienhoidon toimenpiteiden implementoinnista ja haasteista Suomessa ja EU:n alueella (Pohjalaismaakunnat)

Vesienhoidon suunnittelua tehdään Suomessa vesistöaluekohtaisesti. Vesienhoidon toimenpideohjelmien täytäntöönpano vaatii kuitenkin tarkempaa valuma-aluesuunnittelua ja edelleen eri toimijoiden yhteistyötä suunnitteluvaiheesta aina käytännön toteutukseen asti. Kaikkien toimijoiden intressien huomioiminen siten, että päätavoite, vesientilan paraneminen mahdollistuu, vaatii huolellista koordinointia. Mitkä ovat suunnittelun ja toteutuksen väliset pahimmat pullonkaulat Suomessa tai mitkä ovat parhaiksi käytännöiksi havaittuja toimintatapoja Pohjoismaissa tai Ison-Britannian alueella? Muun muassa näihin kysymyksiin on vastattu tässä julkaisussa, johon on koottu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa sekä Suomen ympäristökeskus Sykessä kesällä 2022 työskennelleiden kahden korkeakouluharjoittelijan kirjallisuuteen ja haastatteluihin perustuvat selvitykset.

Tutustu julkaisuun (doria.fi)

Ympäristöasiakaspalvelu

0295 020 900 (pvm/mpm)

ma-pe 915

[email protected]   
(Liitteiden maksimikoko yht. 35 Mt)

Lue lisää asiakaspalvelusta

Tuulivoimaneuvonta

Asiantuntija-apua ja neuvontaa kunnille, maakunnan liitoille, toiminnanharjoittajille ja kansalaisille 0295 023 044

Lue lisää neuvonnasta

Uusiutuvan energian lupaneuvonta

Lupaneuvontaa uusiutuvan energian tuotantoa suunnitteleville

0295 020 920

tiistaisin ja keskiviikkoisin
klo 9.00 - 12.00

Lue lisää neuvonnasta

Oikopolut
Muualla verkossa