- Ympäristö
- Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus
- Kulttuuriympäristön hoito
- Luonnonsuojelu
- Korvauksen hakeminen rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä
- Kunta- ja Järjestö-Helmi
- Luonnonsuojelulain tuki perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon
- Vesivarojen käyttö ja hoito
- Avustus Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelman hankkeille
- Avustukset vesistö-, vesitalous- ja kalataloushankkeisiin
- Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen avustushaku
- Ympäristönsuojelu
- Ympäristövaikutusten arviointi
- Pilaantunut maaperä tai pohjavesi
- Muut ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset
- Ympäristövahingoista ilmoittaminen
- Kaivannaistoiminnan ympäristöturvallisuus
- Ympäristön tilan seuranta
- Ympäristötietoisuus ja -kasvatus
- Ympäristövastuualueen rahoitus ja avustukset
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
Ympäristön tilan seuranta
ELY-keskukset seuraavat ympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Pääpaino on vesistöjen tilan seurannassa. Monilla alueilla seurataan säännöllisesti myös ilman laatua ja uhanalaisten lajien esiintymiä. Yritykset ja laitokset seuraavat ja raportoivat toiminnastaan aiheutuvia päästöjä ja niiden vaikutuksia.
Eri tahojen tuottamat tiedot tallennetaan pääasiassa valtakunnallisiin tietojärjestelmiin. Merkittävä osa aineistoista on avoimesti tarjolla kaikille käyttäjille, osaan tarvitaan käyttäjätunnus.
Seurannoissa saatua tietoa ELY-keskukset käyttävät päätösten, lausuntojen ja suunnitelmien pohjana. ELY-keskukset myös analysoivat ja julkaisevat tietoa alueensa ympäristön tilasta.
Alueellista tietoa
Ympäristön tilan seuranta - Pohjois-Pohjanmaa
Ympäristön seuranta Pohjois-Pohjanmaalla on painottunut vesistöjen tilan seurantaan. Eniten seurataan vesistöjä järvien ja jokien seurantaohjelmien ja velvoitetarkkailuohjelmien mukaisesti. Tavoitteena on tuottaa tietoa veden laadusta ja sen muutoksista. Säännöllisen näytteenoton avulla seurataan sekä merialueen että sisävesien tilaa.
Ympäristön seurantatiedon ja päästötietojen pohjalta ELY-keskus tuottaa ja julkaisee tietoa alueen ympäristön tilasta.
Lisätietoja
- Sisävesien ekologinen tila (ymparisto.fi)
- Sisävesien kemiallinen tila (ymparisto.fi)
- Pohjavesien tila (ymparisto.fi)
- Lajien suojelu (ymparisto.fi)
- Muokkauspäivä
- 28.6.2023
Ota yhteyttä
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
- puhelin 0295 020 900
ma–pe klo 9–16 (pvm/mpm) - sähköposti [email protected]
Päivitetty: 21.11.2023