Kasvua ja kansainvälistymistä Pohjois-Savoon -hanke

Kasvua ja kansainvälistymistä Pohjois-Savoon -hankkeen tavoitteena on auttaa Pohjois-Savon pk-yrityksiä laajentamaan toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Hankkeen tavoitteena on kasvattaa Pohjois-Savon alueen vientiyritysten määrää ja ohjata yrityksiä hyödyntämään entistä paremmin julkista rahoitusta, palveluja ja verkostoja kasvun ja kansainvälistymisen tueksi (Team Finlandin kehittämistoimenpiteet). Yritysten kasvun seurauksena Pohjois-Savon elinkeinoelämä vahvistuu ja syntyy uusia työpaikkoja.

Hanke tukee:

  • Pohjois-Savon maakuntaohjelman toteutumista edistämällä pk-yritysten kansainvälistymistä. Hanke toteuttaa Pohjois-Savon maakuntaohjelman kaikille kehittämisen kärjille yhteisiä kehittämisteemoja ja erityisesti kohtaa "Innovaatiot & yrittäjyys & kasvu", sillä hankkeen avulla yritysten tietoisuutta julkisesta hankerahoituksesta tullaan lisäämään.
  • Pohjois-Savon Uuden kasvun suunnitelman toteutumista ja erityisesti kohtaa "Kansainvälistyvä liiketoiminta", sillä se kasvattaa maakunnan vientiyritysten määrää. Lisäksi hanke parantaa yritysten kasvuedellytysten tunnistamista ja lisää yritysten tietoisuutta julkisesta hankerahoituksesta liiketoiminnan kehittämiseksi.

Toteutustavat:

  • Potentiaalisten yritysten löytäminen ja tunnistaminen (tiedolla johtaminen ja siinä digityökalujen hyödyntäminen), myös verkostoyhteistyön hyödyntäminen
  • Henkilökohtaiset palveluohjauskeskustelut yritysten kanssa

Hankkeen toteutusaika: 1.9.2022 - 31.12.2024

Henkilöstöresurssit: Projektipäällikkö ja yritysasiantuntija

Budjetti: 258 691 €

Rahoitus: Pohjois-Savon liitto: Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määräraha, mikä on tarkoitettu valtion ja maakuntien välisen sopimuksellisuuden edistämiseen aluekehittämiskeskustelujen yhteydessä sovittuihin kärkiin valtion ja maakunnan yhteistyöasiakirjojen mukaisesti.

Yhteystiedot

Projektipäällikkö  Sanna Laitinen, puh. 0295 043 628, [email protected]
Yritysasiantuntija Jenna Susimaa, puh. 0295 026 226, [email protected]        

Edessä rahoittajan eli Pohjois-Savon liiton logo. Takana sohvalla istuvat hankkeen projektipäällikön ja yritysasiantuntija.     

                                                                 

Päivitetty: 18.12.2023